Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2024.

Osa 4

Kuva
Sisällysluettelo     Klikkaamalla väliotsikkoa pääset siirtymään suoraan lukemaan kyseistä aihetta Lopultakin heloja Alkusyksystä tilasin minulle suositellulta metalliverstaalta heloja Haveniin. Olin selvittänyt mahdollisuuksia tilata aitoja pronssisia Herreschoff-heloja netitse ulkomailta, mutta ainoa löytämäni valimo, joka oli erikoistunut näihin, sijaitsi Yhdysvalloissa. Yhteydenotto sinne osoitti, että täydellinen sarja sieltä tilattuna ja Suomeen toimitettuna ja tullattuna, tulisi merkitsemään yli 3.000 euron kustannusta. Tuo summa ei ollut missään suhteessa muuten projektiin käyttämiini varoihin. Joten päädyin epäortodoksiseen ratkaisuun. Helat tehtäisiin Suomessa haponkestävästä teräksestä jonka sitten naamioisin maalaamalla pronssin näköiseksi. Iso osa tarvittavista heloista minulla oli jo: masto-puomihela (mikähän senkin oikea nimitys on) ja muut rikiin tarvittavat helat rustirautoja lukuunottamatta. Nämä olin saanut M-Yachtsilta veneen hankinnan kylkiäisenä sa...