Osa 6


       

    Klikkaamalla väliotsikkoa pääset siirtymään suoraan lukemaan kyseistä aihetta. Tässä ohjetta niille, jotka haluavat lukea tarinan ensimmäisestä jaksosta alkaen:

    Ohita jakson 6 kansisivun kuvan alla oleva teksti ja klikkaa alareunassa olevaa painiketta LISÄÄ BLOGIVIESTEJÄ. Siirryt jakson 5 kansisivulle. Klikkaa toistuvasti painiketta LISÄÄ BLOGIVIESTEJÄ niin pääset ensimmäisen jakson ( "Alku") kansisivulle. Kun klikkaat tuon kansisivun oikeassa laidassa olevaa painiketta LUE LISÄÄ, niin pääset kyseisen jakson sisällysluettelo-sivulle ja siitä eteenpäin kertomukseen. Sisällysluettelon väliotsikoita klikkaamalla pääset suoraan kyseisen väliotsikon aiheeseen. Kun haluat siirtyä jaksoon kaksi (ja sitten aina seuraavaan jaksoon), palaa lukemasi jakson kansisivulle ja klikkaa vasemmassa yläreunassa olevaa nuolta. Se vie sinut takaisin kuudennen jakson kansisivulle, mistä pääset palaamaan jaksoon kaksi klikkaamalla toistuvasti painiketta LISÄÄ BLOGIVIESTEJÄ. Pahoittelut hieman monimutkaisista "lukuohjeista". Miellyttäviä lukuhetkiä puuveneharrastajille!

    Kaikki reaktiot:
    Sten Bobi Söderblom ja 7 muuta
    3 kommenttia
    Tykkää
    Kommentti
    Lähetä
    Jaa
    Markku Haavisto
    Onkohan noita myytävänä Suomessa.tai Ruotsissa?
    • 2 vk
    • Tykkää
    • Vastaa
    • Jaa
    Jaakko Toiviainen vastasi
     
    1 vastaus
    Jaakko Toiviainen
    Tekijä
    Kirjoittajalta: tuossa oli alunperin painovirhe Herreshoff 12.5. suunnitteluvuodessa. Nyt korjattu. Tässä Googlesta: Nathanael Greene Herreshoff designed the 12½ footer in 1914. It has been in continuous production since then, and is nearly universally… 
    Näytä lisää
    • 2 vk
    • Tykkää
    • Vastaa
    • Jaa

    Oonan Saaristopaja/Ompelimo

    Saaristopajasta vanhasta purjeesta ja laudoista tehtyjä tuotteira
    Veneeseen, mökille, tuliaiseksi ja itselle 🚤⛵️…
    Näytä lisää
    Kaikki reaktiot:
    1
    Tykkää
    Kommentti
    Lähetä
    Jaa


    Pronssia ja jalavaa


    Ryhdyin viimeistelemään kahvelia. Olin aikanaan tehnyt sen kaupungissa autotallissa ja lakannut sen. Samoin olin tehnyt jalavasta ne ”koukut” kahvelin molemmille puolille, jotka pitäisivät sen kiinni mastossa. Nyt oli aika kiinnittää nämä kahveliin, mutta ihan ensimmäiseksi oli tehtävä kahvelin mastoon kiinni tulevaan kärkeen n.6 mm leveä ja 10 cm pitkä aukko, johon puomin nostohela kiinnitettäisiin ja jossa se mahtuisi liikkumaan. Niin, ja sitten pitäisi tietenkin tehdä pronssista tuo hela.

    Kahvelin aukko syntyi poraamalla vieri viereen 10 cm matkalle 6 mm poralla reikiä ja talttaamalla sitten materiaali reikien välistä pois. Ohut raspi viimeisteli aukon ja epoksisively varmisti, ettei vesi pääsisi puun sisään lahotttamaan kahvelia tuosta kohdasta.

    Olin tilannut joltakin puukontekijältä, en muista mistäpäin Suomea, pienen pronssilevyn, mitoiltaan ehkä 5 x 10 cm, paksuudeltaan nelisen millimetriä. Hän oli muuten ainoa toimittaja, jonka löysin, joka myi noin pieniä pronssilevypaloja. Sitä käyttivät puukontekijät levyiksi kahvan ja terän liitoskohdassa. Tuosta piti valmistaa hela, mitoiltaan 20 mm x 80 mm, toiseen päähän hieman kapeneva ja molemmissa päissä aukot kiinnitystä varten. Toisessa päässä reikä, halkaisijaltaan 10 mm ja toisessa päässä pitkulainen aukko, toisesta päästä 10 mm leveä, toisesta päästä 13 mm.

    Tämä hela kiinnitettäisiin kahvelin etupään aukon etureunaan läpipultilla ja siihen pitkulaiseen aukkoon taas sakkelikiinnityksellä ploki, jonka muodostaa osan kahvelin nostotaljasta. Nostettaessa kahveli kääntyy puomin päältä jokseenkin vaakatasosta noin 80 astetta pystyyn mastoa vasten. Siksi tarvitaan tuollainen pitkä aukko ja pitkulainen hela kääntymään aukossa. (Minulle ei tosin ole valjennut, miksi yksinkertainen lenkkisilmukka kahvelissa ei ajaisi samaa asiaa, mutta kun piirrustuksissa on määritelty näin, niin tehdään sitten piirustuksen mukaan.)

    Sahasin Milwaukeen kuviosahalla ja metalliterällä pronssilevyn halki ja asetin sen pylväsporatelineeseen. Vaikka tuo teline, johon porakone kiinnitetään ei ole mitenkään verrattavissa varsinaiseen pylväsporakoneeseen, on siitäkin ollut suuri apu mm. tappeja tehtäessä ja erilaisissa metalliporauksissa, kuten tässä.

    Pitkulaisen aukon tein poraamalla ensin reiät tulevan aukon toiseen päähän 10 mm poralla ja sitten toiseen päähän 13 mm aukon asteporalla- vai mikä tuon oikea nimi nyt onkaan - ja avaamalla sitten näiden välin kuviosahalla. Viila ja rälläkän kiillotuslaikka viimeistelivät työn.

    Astepora töissä
    Multi-diameter drill bit

    Seuraavaksi piti kiinnittää jalavasta tehdyt kahvelin ”leuat” kahvelin päähän. Kiinnitys tapahtui sillä ainoalla tarpeeksi pitkällä pronssipultilla, jonka olin ”miljoonalaatikosta” löytänyt. Siinäkin oli mutterina siipimutteri, jota ei periaatteessa tuossa paikassa olisi edes voinut käyttää. Hätä keinot keksii, ajattelin ja leikkasin rälläkällä mutterista siivet pois ja tein toiseen jalavaleuka - kappaleeseen senkkauksen mutteria varten. ”Leuat” kiinnitettiin sitten epoksilla ja ohuesta päästä pronssiruuveilla, jotka oli katkaistu, jotta ne eivät ylettyisi aukkoon estämään helan vapaata liikettä. Paksummasta päästä leuat kiinnitettiin siis tuolla koko asetelman läpi ulottuvalla pronssipultilla, johon kiersin siivettömän siipimutterin lukkopihdeillä. Epoksin kuivuttua piti vielä ajaa Dremelin metallilaikalla entisestä siipimutterista ylimääräinen osa jalavaleuan pinnan tasalta pois.

    Kahvelin leuat ja pronssihela 
    Gaff jaws and bronze fitting for lifting the gaff

    Viimeinen vaihe oli tehdä koko asetelman läpi ulottuva akseli pronssihelalle. Sellaisena toimi suurin kokelmastani löytynyt pronssiruuvi, joka piti katkaista asetelman läpi tulevalta osalta. Ruuvin kierteetön osa ulottui juuri helan aukon läpi, sopien hyvin akseliksi helalle.

    Kahvelin mastopää alkaa olla valmis 
    (Onneksi huomasin tässä vaiheessa, että olin asentanut 
    nostohelan kahvelin väärälle puolelle!) 
    Jaws and fitting almost in place. 
    (Luckily I noticed in this phase that 
    the fitting was installed on the wrong side of the gaff)

    Kahvelin alapintaan kiinnitin kaksi jalavasta muotoilemaani palikkaa 50 cm etäisyydelle toisistaan Molemmissa palikoissa on vasten puomia 10 mm reikä, josta kahveliin kiinteästi kiinnitetty lyhyt köysi kulkee. Tuota köyttä pitkin tulee kulkemaan pylpyrä, jonka kautta varsinainen kahvelipuomin nostin kulkee.


    Niitä näitä


    Laitanpa tähän välipalaksi kokemuksia eräistä työkaluista ja tarveaineista. Paljon on tullut kaikenlaista kokeiltua tämän projektin tiimoilla.

    Ensinnäkin epoksi. Mahtava aine, jota ilman harrastelija-veneenrakentajan onnistuminen projektissa olisi kyseenalaista. Olisi tietenkin hienoa, jos osaisi tehdä erilaiset liitokset myös vähemmän näkyvissä paikoissa niin, ettei millin murto-osankaan rakoa näkyisi. Varsinaiset veneenrakentajat sen taidon osaavat, mutta harrastelijan on välillä pakko käyttää liitoksissa ainetta, joka tekee liitoksista vahvan, vaikka parin millin rakoja jäisikin välillä pintojen väliin. Halogeeni -työmaavalaisimellla tai auton sisätilan lämmittimellä saa epoksin kohteessa kuivumaan, vaikka ulkolämpötila lähentelisi pakkasta.

    Hiomapuolella päivän sana on Mirka. Hattua on nostettava kyseisen yrityksen kansainväliselle menestykselle hionta-alalla sekä hiomalaitteiden että tarvikkeiden suhteen. Ja tämä tunnustus tulee Festool Rotex 150 käyttäjältä. Ne Mirkan tarvikkeet, joihin olen mieltynyt ovat 320 grit hiomahuopa ja 120 -180 granit hiomapaperi. Sen aikaa kuin ne toimivat, hiomakyky on ylivertainen. Ainoana miinuksena on, että ne myös kuluvat nopeasti. Mirkan sinisellä maalarinteipillä on hyvä hinta-laatusuhde kilpailijoihin verrattuna, ainakin Motonetistä ostettuna.

    Kertakäyttö-vaahtomuovisivellin on oiva keksintö. Kun sitä oppii käyttämään, eli ottamaan sopivan määrän lakkaa siveltimeen levitystä varten ja olemaan painamatta sivellintä liikaa viimeisellä tasoitusvedolla, on käyttö helppoa ja jälki erinomaista. Toki perinteisillä siveltimilläkin on paikkansa, mutta lopputulosta ajatellen vaahtomuovisiveltimen hinta-laatusuhde taitaa olla ylivoimainen. Ja parin euron hintaisen käytetyn siveltimen voi huoletta siirtää ongelmajäteastiaan. Olen kyllä kokeillut kertakäyttösiveltimen puhdistamista Pensselipesulla ja käyttöä uudemman kerran. Onnistuu, mutta maksaneeko vaivan.

    Olen toistaiseksi hankkinut nitriili-kertakäyttökäsineeni apteekista, koska ainakin mennävuosina olivat hyvin edullisia. Olen kyllä huomannut apteekkihintojen nousseen ja kun tätä kirjoittaessani tarkistin nopeasti rakennustarvike - netistä hintatason, taidan siirtyä ostamaan netistä. Joka tapauksessa erittäin suositeltava tuote verrattuna menneiden vuosien käytäntöihin, jossa maalaus- tai lakkauspäivän päätteeksi tärpättiä ja Swarfegaa kului kun yritti saada käsiensä nahkaa puhtaaksi.

    Kertakäyttökasineellä voi myös kätevästi sulkea sen lakka-tai tärpättipurkin, johon on työpäivän päätteeksi laitanut siveltimen odottamaan seuraavan päivän lakkaamisen aloittamista

    Siveltimen yöasu
    "Night gown" for the brush in white spirit

    Ruostumattomien ruuvien hinta-laatusuhteesta verrattuna haponkestäviin ruuveihin lienen paasannut tarpeeksi jo aiemmissa jaksoissa. Toki on paikkoja, joissa haponkestävät ovat ehdoton ykkösvaihtoehto, kuten vedenalaiset osat ja käyttö tammipuussa.

    Dremelin pikkupora, vai miksikähän sitä nyt nimittäisi, on yllättävän tehokas laite. Kun on esimerkiksi katkaistava ruuvinpäitä ahtaissa paikoissa, joihin ei rälläkän katkaisulaikka tai rautasaha mahdu, tekee Dremelin mini-katkaisulaikka selvää jälkeä, aiheuttamatta skraadeja katkaistavaa kohdetta ympäröivään pintaan.

    Loppuksi nostaisin vielä esille akkutoimisen ruuvinvääntimen edeltäjän, ja mielestäni joihinkin tilanteisiin paremmin sopivan työkalun, nimittäin Stanleyn pumppumeisselin. Kun ruuvattavana on perinteinen puuruuvi, jonka kannassa on siis suora ura, siis uraruuvi, on akku-ruuvinvääntimellä tai akkuporakoneella välillä vaikea estää talttakärkeä lipsahtamasta urasta. Johtunee siitä, että em. vehkeissä on vaikea käyttää riittävän hidasta pyörimisnopeutta. Ja kun ruuviin pitää saada kova paine, on lipsahtamisvaara ja vahingon jälki vielä suurempi. Pumppumeisselillä tuon tilanteen hallinta on helpompi ja riski ruuvin viereisen lakkapinnan vahingoittumiseen pienempi. 

    Pumppumeisseli hommissa
    Stanley old-time pump screwdriver

    Tuossa kuvassa on menossa lepuuttajien kiinnityshelan ruuvaaminen kiinni skantäkkiin. Painaa pitää kovasti ja mieluummin ei lipsauttaisi meisselin terää kahdeksaan kertaan lakattuun pintaan vieressä.

    Tulos ulos


    Oli aika siirtää vene ulos rakennusteltasta rikikokeiluja varten. Vasta toimenpidettä suunnitellessani huomasin, että olin unohtanut hyvin oleellisen seikan. Muistelin, kuinka vene tuotiin sisään rakennustalliin jokseenkin ongelmitta ja ajattelin, että sen ulos saaminen sujuisi yhtä helposti. Vaan eipä sujunut. Ero oli siinä, että poikkiparrut veneen nostamista varten rakensin vasta kun vene oli tuotu trailerilla sisään rakennustalliin, eivätkä ne siten olleet rajoittamassa kulkukorkeutta.

    Nyt selkisi, että trailerin päällä venettä ei ainakaan saisi ulos, ellei sitten ryhtyisi purkamaan poikkiparruja. Eihän tuokaan täysin mahdoton ajatus olisi, kiusallisen työläs vain. Olisikohan muita keinoja? Katseeni kääntyi sen lavetin puoleen, jolla veneen lyijyköli oli aikanaan matkannut pihamaalta Havenin alle. Kiinalaiset kympin kottikärrynpyörät ja rautatankoakseli olivat kestäneet 300 kg lyijykölin painon, mutta kestäisivätkö ne valmiin veneen 600 kilon painon? Tosin per pyörä se ei tekisi enenpää kuin 150 kiloa, voisi hyvin onnistua.

    Ensimmäisenä toimenpiteenä varmistin, että kaikissa neljässä telin pyöräss oli maksimipaineet 3,3 psi. Sitten nostin ketjutaljoilla venettä sen verran ylöspäin, että sain poistettua veneen alta parruista kasatut tuet ja aloin laskea Havenia varovasti kuljetustelin päälle. Katastrofi jäi tapahtumatta ja vene seisoi tukevasti telillä. Veneen korkeimman kohdan, peräpeilin ylälaidan ja takimmaisen poikkiparrun väliin jäi turvalliset 3 cm tilaa.

    Siirsin trailerin käsivoimin Havenin eteen niin, että trailerin ”kippiosan” kumipyörät olivat kiinni Havenin steevissä. Seuraavaksi vahva silmukkaköysi kiinni keulakannen pronssiknaapiin ja trailerin vetoliinan koukku köyden silmukkaan. Trailerin vinssistä vääntämällä Haven alkoi hitaasti, mutta varmasti nousta trailerille, peräosan liikkuessa vielä jonkin matkaa kölinkuljetustelin päällä. 

    Vene vielä osin matalan telin päällä. Taka-sivutuen pyörät piti myöhemmin korvata 
    puisilla tukikappaleilla, koska ainoastaan pyörän kulma tuki veneen laitaan. 
    Haven partly lifted on trailer. The back support's hard plastic wheels 
    had to be replaced as only the sharp edge of the wheel 
    touches the boat's side

    Kun vene oli sitten kokonaan trailerin päällä tuotiin auto paikalle ja traileri kiinnitettiin auton peräkoukkuun. Vaan nytpä venettä tallista ulos vedettäessä peräpeilii ei enää mahtunutkaan etummaisen poikkiparrun ali, koska vene oli nyt korkeammalla trailerin päällä. Millähän tuo ratkaistaisiin? 

    Haven melkein ulkona
    Almost out of the shed

    Itse asiassa tähänkin ongelmaan löytyi varsin helppo ratkaisu. Kun traileri ja sen päällä oleva vene oli vedetty niin ulos, että veneen peräpeili oli muutaman sentin päässä poikkiparrrusta, irrotin trailerin vetokoukusta ja aloin nostaa trailerin etupäätä ensin trailerin oman etupyörän veivillä ja sen säätövaran loputtua tunkilla. Kun trailerin etupää kippasi ylöspäin, kippasi perä ja erityisesti Havenein peräpeili alas juuri tarpeeksi, että peräpeili mahtuisi poikkiparrun ali. Varovasti, traileria käsivoimin eteenpäin vetäen Haven näin vapautui lopullisesti rakennustallin otteesta.

    Olipa tosi hienoa nähdä ensimmäisen kerran vene kunnon luonnonvalossa ja päästä tarkastelemaan lopputulosta useamman metrin päästäkin. Eipä juuri löytynyt valittamista. 

    Tältä se näyttää!
    This is how it looks!

    Knaapit paikalleen


    Vielä piti kiinnittää muutamat knaapit ennen kuin päästäisiin kunnolla rikiä kokeilemaan ja köysiä mittailemaan. Knaapien asennossa suhteessa köyden vedon suuntaan näyttää olevan kahdenlaista käytäntöä. Useimmiten niitä näkee kiinnitettyinä siten, että veto tulee knaapin suuntaisesti. Toinen vaihtoehto on, että knaapi on valmiiksi 10-15 asteen kulmassa suhteessa suuntaan, josta kiinnitettävä köysi tulee. Tämä viimeksimainittu käytäntö koskee lähinnä tapauksia, joissa köysi tulee aina samasta suunnasta, kuten purjeiden nostimia yms.

    Olin nähnyt kuvia Haveneista, joissa maston nostimet tulevat niin suorassa kuin vinossakin oleviin knaapeihin. Katsoin että olisi ehkä kuitenkin siistimpää kiinnittää vähän erikoisemman näköiset neljä nostinknaapia pystysuoraan. Ne olivat erikoisemman näköiset siksi, että jalusta oli tavallista korkeampi, johtuen sijainnista lähellä keulalaipion reunan paksua jalavalistaa.

    Kiinnitin nämä neljä tammesta tehtyä knaapia siistiin järjestykseen: Kahvelin nostinmelle, kahvelin kannattimelle, fokan nostimelle ja ison puomin dirkille.

    Skantäkkiin kummallekin puolelle lähelle perää kiinnitin samaisesta St. Nikolain tammesta tehdyn kiinnitysköyden knaapin. Se tuli suoraan, eikä olisi muuten mahtunutkaan. Sen jälkeen oli vielä yksi knaapi kiinnitettävänä, nimittäin kölilaatikon kylkeen tuleva knaapi, johon kölin nostinköysi kiinnitetään. Köliä pitää ala-asennossa köyteen tehty solmu, joka pysäyttää köyden kölilaatikon kannen reikään. Mutta ylä-asentoa varten tarvitaan kölilaatikon kylkeen knaapi. Toki knaapin avulla voi säädellä kölin asentoa mihin vain ala-ja yläasennon välillä. En vain tiedä onko sellaiseen mitään tarvetta.

    Tällä kertaa knaapi olikin mahonkinen. Olin pelastanut ja kunnostanut sen yhdestä niistä mastonraadoista, joita olin saanut M-Yachtsilta Haven-kaupan kylkiäisenä. Kiinnitin sen nyt vinottain suhteessa kölin kannatinköyden vetoon ja se näytti kiinnitettynä aika hyvältä. En todellakaan tiedä mikä taika liittyy siihen, että knaapi kiinnitetään vinoon eikä suoraan, varmaankin sillä on jotain tekemistä vedon knaapiin aiheuttaman väännön kanssa. 

    Knaapi kölilaatikon kyljessä.
    Mahogany cleat on the side of centerboard trunk

    Hattua mastolle


    Kun vene oli siirtynyt ulos rakennusteltasta, saatoin tuoda maston sisään, ensin saamaan viimeisen , kahdeksannen kerroksen Epifanes-lakkaa päälleen. Hioin ulkona tapahtuneesta edellisestä lakkkauksesta pintaan jääneet koivunsiementen jälket ja suojamuovin alle päässeen sadeveden himmentämät kohdat mataksi ja annoin siveltimen laulaa. Lakkauksen kuivuttua ryhdyin asentamaan maston huippuhelaa

    Haven-kaupan kylkiäisenä saamistani muutamasta mastonraadosta olin irroittanut kaikki käyttökelpoiset helat. Yksi niistä oli maston huippuhela, johon vantit, keulastaagit ja muutamat nostinplokitkin kiinnittyvät.

    En ole aivan varma oliko hela ruostuvaa vai ruostumatonta materiaalia, mutta olin varmuuden vuoksi maalannut sen pariin kertaan erinomaisella Zinga-galvanointimaalilla. Aivan sellaisenaan tuo hela ei soveltunut uuteen käyttötarkoitukseensa, vaan edellytti hieman tuunausta.

    Maston huippu oli puolitoista senttiä paksumpi kun huippuhelan sisämitta. Päätin, etten ryhdy sitä kaventamaan muilta osin kuin huippuhelan sisään tulevasta osasta. Se merkitsi, että huippuhelan alle tuli pieni, pyöristetty kynnys, josta masto jatkui alaspäin paksumpana kun huippuhela. Kynnyksen käsittelin epoksilla, jotta maston huippu olisi varmasti suojattu kosteutta vastaan. Huippuhelan paukuttelin paikalleeen kavennettuun mastonhuippuun Sikaflexin avustuksella. 

    Maston huippuhelan paikka
    Fitting the masthead fitting



    Alkuperäisessä matonhuippuhelan asennuksessa isonpurjeen nostin oli kulkenut mastonhuipun keskellä olevan pylpyrän kautta. Huippuhelassa oli keskellä aukko tätä pylpyrää varten ja sivuissa reiät pylpyrän akselille. Tuollaista pylpyrää en tässä asetelmassa tarvinnut. Suunnittelin helaan tulevat kiinnitykset seuraavasti:

    Sivuilla helan alareunassa ovat vanttien kiinnityskohdat, joista vantit lähtevät kolmisenkymmentä senttiä alempana olevien erikois-saalinkien kautta laitojen rustirautoihin. Nuo saalingit eivät tietenkään ole Haven 12.5 piirustusten mukaiset, mutta minusta ne olivat niin hauskat, että päätin jättää ne käyttöön. Eipähän tarvinnut ainakaan niiden poistamista varten käyttökelpoisia vanttivaijereita katkaista. (Tosin myöhemmässä vaiheessa jouduin kuitenkin ne katkaisemaan rustirautojen yläpuolelta) 


    Maston huippuhela ja riki
    Masthead fitting and rigging


    Erikoiset saalingit
    The non-orthodox special spreaders


    Maston etupuolella ylin helan silmukka on keulastaagin kiinnityskohta. Vastaavassa paikassa helan
    takasivulla olevaan silmukkaan kiinnittyy kahvelin kannattimen köysi. Se kiertää kahvelissa olevan
    plokin kautta helan keskiaukkoon kiinnittämässäni silmukassa olevaan plokiin ja siitä etulaipion
    knaapille. Tuon silmukkapultin toisessa päässä, maston etupuolella on mutterilla kiinni ruostumaton n.
    7 cm pitkä levy, jonka toisessa päässa on fokan nostimen ploki. Koko komeuden kruunaa helan
    huipussa oleva noin 15 cm pitkä ruostumattomasta teräksestä tehty piikki, joka estää lokkeja pitämästä
    mastonhuippua lepopaikkanaan siitä aiheutuvine seurauksineen.

    Päätin lisäksi asentaa puomille dirkin. Vaikka teinkin puomille piirustusten mukaisen puominkannattimen, ei isonpurjeen reivaaminen kesken matkan oikein sen avustuksella suju. Tarvitaan dirkki. Joissakin kahveli – purjeveneissä olen nähnyt, että puomille on kaksi dirkkiä, yksi purjeen kummallakin puolella. Näin siksi, että reivaaminen menee hankalaksi, jos kireällä oleva dirkki kukee purjeen pintaa pitkin leen puolella reivatessa, koska purje pyrkii tarrautumaan dirkkiin ja estämään reivaamista.

    Minun ratkaisuni oli, että dirkki on yläpäästään lenkillä kiinni erikois-saalinkien juuressa olevissa lenkeissä ja sijoittuu maston etupuolelle. Dirkki on vakiopituinen, mitoitettu niin, että kun sen päässä oleva pikasakkeli lyödään kiinni puomin pään helaan -puomia pitää tässä vaiheessa hetken nostaa kädellä - puomi asettuu juuri sopivalle korkeudelle reivausta varten. Dirkki voidaan siis tuoda maston etupuolelta kummalle puolelle purjetta tahansa, eikä tarvita kahta dirkkiä. Normaaalitilassa vakiopituinen dirkki pikasakkelineen on kiinni paapuurin laitaa lähinnä olevassa etulaipion tammiknaapissa.

    Kahvelin nostimen ploki on vajaat puoli metriä alempana maston takapuolella omassa kiinnityshelassaan.

    Mastoa pystyyn!

    Olin löytänyt Youtubelta videon, jossa opastettiin Haven 12.5:n rikaaminen. Homma alkoi sillä, että esittelevä seilori kantoi yksinään maston veneeseen, avasi maston tukihelan, asetti maston alapään mastonjalan päälle ja kippasi maston pystyyn. Samalla hän selosti, että maston voi pystyttää myös laskemalla sen tukihelan läpi avaamatta tukihelaa. Kun olin konstruoinut oman maston tukihelani ei-niin-helposti avautuvaksi (tarkoittaa neljän eripituisen ruuvin irrottamista - ruuvien paikkoja ei saa sekottaa, saati kadottaa, koska kierteytys pronssiin tuli tehtyä eri syvyiseksi eri ruuveille), päätin edetä laskemalla maston tukihelan läpi.

    Oletin, että tekemäni masto, ontto kun on, painaisi jonkin verran vähemmän kuin Havenin umpipuiset mastot yleensä, joten eiköhän pystytys maston tukihelan läpi yksinäänkin tehtynä onnistuisi. Vaikeusastetta tosin lisäsi, että Havenin tuenta trailerin päällä ei ollut kovin tukeva. Trailerin tukipyörien ja veneen rungon välissä oli paksut solumuovikappaleet suojana tukipyörien painaumilta. Pyörän terävä kulma asettui Havenin kylkeä vasten eikä sitä voinut muuten säätää.

    Nostin maston avotilan yli ja kiipesin itse veneen sisään. Avotilassa nostin maston ensin olkapäätäni vasten vinottain, tukien alapäätä mastonjalkaan ja sitten siitä pikkuhiljaa pystympään. Jo tässä vaiheessa huomasin, että vene heilui turhan paljon trailerin päällä, samoin kuin maston pystyttäjä. Vaikein vaihe oli vielä edessä. Minun oli pystyttävä nostamaan vapisevin jaloin viisi metriä pitkä masto pystyasennossa siten, että maston tyvi nousee 65 cm korkealle siitä tasosta jolla seison, eli avotilan lattiasta. Vasta kun masto on näin korkeallla, pystyy tyven pujottamaan ylhäältä maston tukirenkaan läpi.

    En tajua, kuinka tuossa onnistuin ilman suurempia vahinkoja. Vaikka olen 190 cm pitkä, oli tukipisteeni mastoa nostaessa niin alhaalla, että sain ponnistaa kaikki voimani, ettei masto päässyt kaatua rojahtamaan koko venekomeuden päälle ennen kuin se oli saanut tukea maston tukirenkaasta. Sitten myöhemmin mastoa pois nostaessani näin tapahtui, ei rojahtaen, vaan kuin hidastetussa filmissä ja onneksi pystyin vastustamaan putoamista niin, ettei vahinkoa juurikaan tapahtunut.

    Masto ensimmäistä kertaa pystyssä!
    Mast has been erected for the first time

    Tästä seikkailusta syntyi sitten päätös, että jatkossa masto pystytettäisiin ainoastaan siten, että tukirengas on pystytystä varten auki.


    Mahtuuko luukku avautumaan?


    Kun masto oli nyt pystyssä, pääsin kokeilemaan pystyisikö keulalaipion luukkua siirtämään maston 
    takana tarpeeksi, jotta sen saisi sitten vedettyä kokonaan sivuun, kun salvoilla kiinnitetty istuin on 
    poistettu tieltä. Kokeilun tulos oli negatiivinen. Paljosta se ei ollut kiinni, mutta kaksiportaisen luukun sisempi levy ei mahtunut luukun raamin jalavalistasta ohi. Taas piti hieroa älynystyröitä. Jalavalistaan en missään tapauksessa halunnut koskea. Mittailin kuinka paljon maston tyvipäätä pitäisi siirtää mastonjalassa vielä taaksepäin, jotta luukun kansi mahtuisi solahtamaan maston takaa pois. Kysymys oli korkeintaan reilusta 10 millimetristä. Olen aiemmin kuvannut, kuinka maston alapäästä piti viistää 11 mm siivu pois laipion yläreunan paksun jalavalistan takia. Maston alapäähän en uskaltanut enää koska, mutta voisiko mastonjalkaa muokata hieman, vaikka se olikin jo pultattu tukevasti kiinni kölitukkeihin?

    Tuumasta toimeen. Juuri tällaisia tilanteita ja töitä varten on olemassa työkalu nimeltä Fein Multimaster (tai joku sen kopio.) Pystyin sillä leikkaamaan mastonjalan aukon takareunasta 15 mm verran lisää tilaa. Vastaavasti piti etureunaan ruuvata kiinni poistetun palasen kokoinen täytepala, jotta masto ei hölskyisi mastonjalassaan. Masto oli tietenkin pitänyt tässä vaiheessa nostaa pois tieltä. En usko, että tuollainen pieni siirtymä maston tyven tasolla vaikuttaisi maston asentoon niin paljon, että muutoksella olisi purjehdittaessa jotain merkitystä.

    Kun masto oli sitten uudelleen pystytetty, tällä kertaa avaamalla ensin maston tukipanta, pääsin kokeilemaan mahtuisiko laipion kansiluukku nyt kokonaan pois aukosta. Mahtuihan se, ja mahtui myös hyvin taittumaan poistetun etuistuimen tilassa niin, että luukun kannen sai kokonaan pois – ja pystyi myös asentamaan hyvin takaisin paikoilleeen.


    Askartelupalloissa löytyy


    Nyt pääsisin kokeilemaan kuinka kahveli liikkuisi pitkin mastoa. Ensin piti kuitenkin valmistaa panta, jolla kahvelin leuat lukittaisiin maston ympäri. Tässä vaiheessa näyttämölle astuu Munkkivuoren ostoskeskuksen Suomalainen Kirjakauppa. Syksyllä 2021, jolloin projekti oli vielä alkutekijöissään, olin jollakin asialla ko. kaupassa. Siellä silmäni osui pussiin, joka sisälsi parikymmentä läpimitaltaan ehkä 20 millimetrin koivusta sorvattuja askartelupalloja, joiden läpi oli porattu 5 mm reikä. Siis ikäänkuin koivuisen helminauhan helmiä. Muistin tuolloin nähneeni tuollaisen ”helminauhan”, paljon isommilla palloilla varustetun tietenkin, jossain isompaa kahvelipurjealusta esittävässä kuvassa. Mieleeni juolahti samassa, että voisin tehdä noista palloista samanlaisen helminauhan Havenin kahveliin piirustuksissa määritellyn metallipannan sijasta.

    Ostaa pläjäytin pussillisen koivupalloja, marssin autotalliin ja kaadoin pallot tyhjään hillopurkkiin, täytin purkin kantta myöten täyteen pellavaöljyä ja laitoin kannen tiukasti kiinni. Siellä ne olivat imeneet sisäänsä pellavaöljyä pitkälti toista vuotta, kunnes vuodenvaihteen tienoilla kaadoin pellavaöljyn pois ja koivupallot saivat kuivua kuukausia aina tähän hetkeen saakka.

    Porasin kahvelin leukojen päihin reiät 5 mm köydelle ja solmin köyden toiseen päähän solmun stoppariksi ja pujotin köyden reiästä läpi. Seuraavaksi pujotin puolen tusinaa koivupalloja köyteen ja tein viimeisen pallon jälkeen solmun stoppariksi, etteivät pallot karkaisi köydestä. Asetin kahvelin leuat kokeeksi maston ympärille ja pujotin köyden sitten toisen leuan reiästä läpi. Viimeistelin pannan laittamalla myös tälle puolelle stopparisolmun. Kahveli tuntui liukuvan mastoa pitkin oikein mukavasti sekä vaaka- ettäpystyasennossa. Kun kahveli halutaan irrottaa mastosta, avataan vain toisen puolen stopparisolmu. Olin tyytyväinen tähän viritykseen. 

    Kahvelin "helminauha”
    A rope with birch balls keeps 
    the gaff in place in the mast 

    Lisää heloja

    Ryhdyin kiinnittämään mastoon tulevaa puominivelen helaa. Sekin oli siis runkokaupan kylkiäisenä 
    saadusta mastonraadoista peräisin, 3 mm haponkestävästä teräksestä tehty panta, joka ulottui noin 320 
    astetta maston ympäri. Se kiinnitettiin mastoon kuudella ruuvilla, kolme kummallekin puolelle puominivelen kiinnittymiskohtaa. Käytin sen kiinnityksessä alunperin olleita kupukantaisia messinkipuuruuveja. Kun esiporasin reiät ruuveja varten, huomasin, että onton maston sisään liimaamani ydinpala ei näköjään ulottunut enää puominivelen korkeudelle, koska pora haukkasi pari senttiä porattuani tyhjää. Seinämä oli siis tuossa kohdassa reilut pari senttiä paksu siltä kohdalta, josta olin joutunut höyläämään purjeuran pois. Toisella puolella seinämä oli jonkin verran paksumpi.

    Alkuperäisissä puuruuveissa on kannasta alaspäin ensin sileä osa, ehkä sentin pituinen, ennenkuin kierteet alkavat. Tarkoittaa, että ruuvista pureutuu kierteillä maston seinämään vain noin sentin pituinen osa. Otin kuitenkin riskin käyttää niitä, mutta korvasin maston toiselle puolelle puomihelan nivelestä katsottuna tulevat kaksi ruuvia hieman puuruuveja paksummilla kokokierteisillä haponkestävillä ruuveilla. Nämä sitten ottivat kunnolla kiinni koko noin tuuman paksuisen mastonseinämän mitalta. Jos hela alkaisi heilua täytyy sitten korvata kaikki puuruuvit täyskierteisillä.

    Fokkapuomin kärkeen piti kiinnittää hela, joka muodostaa nivelen steevin päähän aiemmin kiinnittämäni avatun silmukkapultin kanssa. Käytin tähän TopLichtistä hankkimaani silmukkapulttia, jonka kierreosan pituus oli 60 mm ja paksuus 6 mm. Kiinnitysmenetelmä oli sama kuin steevin päähän kiinnittämässäni pultissa. Porataan puomin kärjen keskelle reikä, jonka läpimitta on pultin kierteiden välistä mitattu läpimitta, tässä tapauksessa 4,5 mm. Pultin kierteet ja tuo reikä sisäpuolelta sivellään runsaalla epoksilla ja pultti kierretään kantaa myöten puomin kärkeen kiinni.

    Olin varmuuden vuoksi kiristänyt puristimet puomin kärjen kahta puolta halkeamisen estämiseksi pultin sisään kiertämisen ja epoksin kuivumisen ajaksi. Uskonpa, että tuo kiinnitystapa kestää kaikki pienehköstä fokkapurjeesta puomille ja puominivelelle tulevat rasitukset. 

    Fokkapuomin pään silmukkapultti. Toiseen helaan kiinnittyy fokan etukulma
    Fittings at the jib boom

    Kokeilin vielä, kuinka puomin päässä oleva rengas solahtaisi keulasteevin pään avoimen renkaan sisään ja hyvinhän se toimi. Fokkapuomin kärkeen ruuvasin kiinni TopLichtistä tilaamani silmukkahelan purjeen etukulman kiinnittämistä varten ja toisen samanlaisen takapäähän puomin alapuolelle skuuttiplokin kiinnittämistä varten. Nyt oli fokkapuomi kaikin puolin valmis.

    Etukannen molempiin reunoihin piti kiinnittää helat fokan skuuttia varten. Piirustuksen mukaan silmukkaruuvit pitäisi ruuvata kannen läpi kiinni kaareen numero 6. Olin kuitenkin tilannut TopLichtistä silmukkapultit. joiden lyhyt kierreosa ulottui juuri sopivasti vain kannen läpi. Ne piti siis kiinnittää kannen alapuolelta isolla aluslevyllä ja mutterilla. Helat sijoittuisvat sen verran kaaren n:o 6 taakse, että aluslevy mahtuisi kunnolla kaaren viereen. Skuutin kiinnityspisteert olisivat ehkä parisen senttiä taaempana kuin piirustuksissa oli merkitty, mutte haetanneeko tuo, sanoisi savolainen.

    Hieman vaikeusastetta muuten helpossa työssä lisäsi, että jouduin taas tunkemaan itseni etulaipion luukun kautta keulapiikkiin ja vääntämään epäinhimillisisssä asennoissa mutterit tiukalle heloihin 

    Etukannen fokan skuuttihelan kiinnitys kannen sisäpuolella
    Jib sheet cleat fixing under the deck

    Isonpurjeen puomikin tarvitsi kaksi helaa. Aivan puomin perään kiinnitin alunperin puomin kärjessä sijainneen pronssisen silmukkapultin, johon purjeen takakulma kiinnitettäisiin pienellä taljalla lukkoineen. Jonkin verran edemmäksi puomiin kiinnitin kansiplokin ja sen eteen messinkisen knaapin. Isonpurjeen reivausköysi kulkee puomin pään helasta reivirenkaaseen purjeen takaliesmassa ja siitä alas tuohon plokiin ja kiristetään sitten knaapiin.


    Rikin kuivaharjoitus


    Juoksevaa rikiä varten olin tilannut TopLichtistä 50 metriä 6 mm köyttä. Kaikkien juoksevan rikin köysien yhteispituuden olin saanut mittailemalla piirustuksista ja lisäämällä sopivan varmuusmarginaalin. Nyt piti keksiä, miten tuo yhtenäinen pitkä köysi katkaistaisiin, niin että jokaisesta palasta tulisi juuri oikean pituinen. Sittenpä pälkähti päähäni tehdä mittaukset vaakatasossa, eli mökkipihan nurmikolla. En halunnut katkaista köyttä mistään kohdasta, ennen kuin olin varmistunut, että sitä riitti tarpeeksi kaikkiin tarkoituksiin.

    Asensin maston ison puomin, kahvelin ja fokkapuomin oikeaan asentoon nurmikolle. Kahveliin olin nyt sitonut sen lyhyen köyden, jossa kahvelin nostimen ploki juoksee.

    Alotin solmimalla pitkän köyden pään maston huippuhelaan, josta vedin köyden kahvelipuomin plokin tienoille ja takaisin maston huippuun. Näin jatkoin viemällä köyden sitä katkaisematta kaikki ne ”reitit”, joissa juoksevan rikin köydet tulisivat kulkemaan, varaten riittävästi ylimääräistä knaapeihin kiinnitystä varten ja merkiten samalla sinisellä maalarinteipillä ne kohdat, joista köysi pitäisi katkaista.

    Rikiköysien mittaus
    Measuring the running rig 
    without cutting the rope

    Mittausten jälkeen katkoin köyden merkkien mukaan, jolloin selvisi myös, että köyttä on myös riittävästi kiinnittämään isonpurjeen mastoon purjeen etuliesman rei’stä, kiertäen maston aina reikien välillä. Tuon köyden pituutta ei oikein voinut mitata ilman isonpurjeen tuomista mukaan nurmikon kuivaharjoitukseen. Sitä en halunnut sentään tehdä. Lopuksi poltin katkaistujen köysien päät purkautumisen estämiseksi.


    Vaijeri katkeaa sittenkin


    Ennen kuin päästäisiin ensimmäistä kertaa asentamaan köysistö paikalleen, piti asentaa vantit ja keulastaagi. Haven-rungon kylkiäisenä saamissani mastonraadoissa oli mielestäni ihan käyttökelpoisia 4 mm vantti-ja staagivaijereita, joissa oli vakuttavan näköiset, kuparista puristetut päätteet kousseineen. Ja hienot pronssiset vanttiruuvit kiinni päätteissä. Vantit kulkivat mastoon jo asentamieni pienten saalinkien metallilenkkien läpi ja eräänä perusteena saalinkien asentamiselle olin ajatellut, ettei minun tarvitsisi katkaista hyvää vaijeria. Ei ollut ihan loppuun asti ajateltu.

    Niin vanttivaijerit kuin keulan staagivaijeri olivat jonkin verran ylipitkät. Kysymys kuului, katkaisenko vaijerin sen mittaiseksi, että pystyn tekemään päättteet kousseineen vaijerilukolla, vai yritänkö hyödyntää nuo hyvännäköiset kupariin puristetut päätteet. Vaijerin pleissaamista en tähän hätään ollut ajatellut opetella, vaikka sellaiset pleissaukset tekemällä jälki olisi ammattimaisen näköistä. Perusteliin itselleni vaijerilukkojen käytön muistelemalla kuuluisan ranskalaisen yksinpurjehtijan Bernard Moitissierin Joshua - venettä, johon Moitissier teki vantit ja staagit vaijerilukoilla varsinaisten vaijeripäätteiden sijasta. Hän piti niitä turvallisempina ja yksinkertaisempina.

    Päädyin olemassaolevien päätteiden hyödyntämiseen. Pystytin maston, tällä kerralla avaamalla ensin maston tukipannan. Vanteissa ja staageissa oli ylimääräistä pituutta noin metrin verran. Seuraavaksi katkaisin vantit ja staagit noin 30 cm päätteiden yläpuolelta ja kiinntin vanttiruuvit rustirautoihin. Vanttiruuveissa oli sisällä ehkä neljännes kierreosasta. Nyt liitin parilla vaijerilukolla - sellaisia U-muotoisia lukkoja - katkaistut vaijerit löysästi toisiinsa ja kiristin ne käsin niin tiukalle maston huipun ja vanttiruuvin välillä kuin jaksoin.  Kun tällainen jatkettu vantti oli löytänyt oikean pituutensa kiristin vaijerilukot tiukalle, jotta pituus ei jatkokäsittelyssä muuttuisi.

    Irroitin maston ja vanttiruuvit veneestä ja siirsin ne jatkotoimenpiteitä varten venetalliin. Ideana oli lukita vaijerin puoliskot lujasti toisiinsa heti kuparipäätteen yläpuolelta. Lukitsemiseen käytin Motonetista löytämiäni n. 4 cm pituisia litteitä haponkestäviä vaijerilukkoja, joita asensin jatkokseen kaksi kappaletta peräkkäin. Katkaisin Dremelin katkaisulaikalla ylimääräiset vaijerinpäät alemman vaijerilukon alta ja ylemmän päältä ja poistin mittausta varten asennetut U-vaijerilukot.

    Vanttivaijerin jatkos vaijerilukoilla
    Turnbuckles being attached to shroud 
    wire with two wire locks 
    (Too long wire shrouds from the old mast had to be cut )

    Liitoksen viimeisteli itsestään vulkanoituva musta teippi, joka peitti vaijerilukot ja muutaman sentin vaijeria ylemmän lukon yläpuoleltakin. Asetelmasta tuli mielestäni varsin siisti, eikä mustan kumiteipin arvaisi peittävän vaijerinjatkosta, ellei tietäisi. 

    Vanttivaijerin jatkos vulkanointiteipin sisällä
    Wire locks were finished with self-vulcanizing rubber tape

    Asensin mastoon kaikki juoksevan rikin köydet ja kokosin ne ja vaijerit nippuun mastoa myöten narunpätkillä, jotta ne pysyisivät edes jollakin lailla sotkeutumatta toisiinsa maston siirtelyn aikana.

    Vein maston veneeseen, irrotin köysiä ja vaijereita paikallaan pitävät narut, pystytin maston ja asensin ja kiristin alustavasti vanttien ja keulastaagin vanttiruuvit. Niissä olikin nyt juuri sopivasti säätövaraa.


    Levanki etsii paikkaansa


    Kun kaikki tehdään Haven-veneessä piirustuksia noudattaen, isonmaston skuutti kulkee puomin perästä peräpeilin levangissa liikkkuvalle plokille, siitä suoraan yläpuolella puomissa kiinni olevalle plokille, sitten puomin alapintaa pitkin puolin keskivaiheilla olevalle plokille ja siitä lopuksi alas kölilaatikon päälle asennettuun 360 astetta pyörivään rapuknaapiin. Tämä järjestely mahdollistaa sen, että peräsinpinnan liikettä estämässä ei ole minkäänlaista skuuttia tai plokia ja levanki voidaan asentaa peräpeilin keskelle.

    Tällöin halssia vaihdettaessa ei ole välttämättä tarpeen tehdä mitään uusia skuutin säätöjä, puomi asettuu symmetrisesti uudelle halssille. Kun myös keulapurje on itseskuuttaava, voi purjehduksesta halutessaan tehdä todella leppoisaa.

    Alkuperäisessä Herreshoff 12.5. veneessä ei ole nostoköliä, eikä nostokölilaatikkoa, joten skuuttijärjestelystä on pitänyt tehdä toisenlainen. Skuutti kulkee tässä asetelmassa puomin perästä levangissa liikkuvan plokin kautta suoraan yläpuolella puomissa olevaan plokiin ja siitä alas peräpeilin alaosassa sijaitsevaan plokiin ja siitä takakannen etureunassa sijaitsevaan rapuknaapiin.

    Nyt tullaankin järjestelyn mielenkiintoisimpaan osaan. Tuo viimeksimainittu ploki peräpeilissä ei voi sijaita veneen keskiviivalla, koska siinä skuutti estäisi peräsinpinnan liikettä, ja samasta syystä se ei myöskään voi sijaita takakannen keskellä. Ratkaisuna on, että ploki sijaitsee peräpeilissä veneen keskiviivasta 12 – 15 cm styyrpuurin puolella, hieman peräsinpinnan aukkoa korkeammalla ja tietenkin levankitangon alapuolella.

    Kun skutin viimeinen ploki on sivussa veneen keskiviivasta sillä on vaikutuksensa levangin sijoitukseen peräpeilissä. Sitä ei nyt voidakaan sijoittaa symmetrisesti veneen keskiviivan suhteen, vaan sitä on siirrettävä paapuurin puolelle saman verran mitä ploki on sivussa veneen keskilinjasta styyrpuurin puolelle, jotta halssia vaihdettaessa puomi päätyisi skuuttiin koskematta samaan kulmaan veneen suhteen kuin edellisellä halssilla.

    Haven 12.5 skuuttijärjestelyssä kölilaatikon kannen päälle kiinnitettävä, 360 astetta pyörivä pronssinen rapuknaapi maksaa TopLichtissä maltaita. Joitakin moderneja versioita löytyy markkinoilta, mutta ne eivät tyyliltään oikein sovi Haveniin. Siinä syy, miksi Herreshoff 12.5:n järjestely alkoi tuntua kokeilemisen arvoiselta. Jos kerran aidot Herreshoffit purjehtivat tuolla skuuttijärjestelyllä hyvin, ei ole mitään syytä miksi se ei toimisi myös Havenissa.

    Niinpä ruuvasin peräosan helat paikoilleen. Hiukan haastetta oli levangin ruuvien kanssa, koska niistä piti tulla mahdollisimman hyvin peräpeilissä kiinni pysyvät, mutta samalla oli varottava, etteivät ne ulotu peräpeilin läpi. Jouduin lyhentämään tarkotukseen valittuja ruuveja kolme milliä. Sama koski myös peräpeiliin ruuvattavaa skuuttiplokia. Asetelmasta tuli ensi silmäyksellä hiukan oudon näköinen, mutta varmasti ihan toimiva. Nopeasti silmä siihen tottuu.

    Isonpurjeen skuuttisysteemi
    Mainsail sheeting arrangement 

    Kiinnitin myös kaikki juoksevan rikin köydet asiaankuuluviin knaapeihin, ja pääsin ihastelemaan valmista rikiä. Ei huono. 

    Riki valmiina
    Finished rigging


    Seikkailua keulakannen alla


    Tarkoituksenani oli tässä vaiheessa laskea vene ”epävirallisesti” veteen, lähinnä nähdäkseni mahdolliset vuodot ennen varsinaista vesillelaskua. Naapurimökin rannassa oli luiska vesillelaskua varten, ja naapurin isäntä oli ystävällisesti luvannut, että voismme käyttää sitä vesillelaskuun. Toimenpidettä suunnitellessani totesin, että venettä ei pysty hinaamaan trailerin päälle kannella olevasta Herreshoff-knaapista tarpeeksi eteen, sillä keulan lähestyessä trailerin etuosassa olevaa kumitukea, johon sen pitäisi solahtaa, tulee köyden veto kannelta lähes pystysuoraan alas, eikä vene liiku tarvittavaa matkaa eteenpäin.

    Olinkin ihmetellyt, miksi Joel White Haven 12.5 suunnitellessaan ei ollut ottanut huomioon erillisen keulalenkin tarvetta alempana steevissä, kun vene oli kuitenkin suunniteltu trailerilla kuljetettavaksi. Sellainen piti nyt sitten kumminkin siihen asentaa. Motonetista löysin tarkoitukseen sopivan 12 mm silmukkapultin, jonka kierreosalla oli pituutta 18 cm. Se riittäisi paksun tammisen keulasteevin läpi.

    Reiän poraaminen steevin läpi niin, että se veneen sisäpuolella osuisi myös keulavantaan keskelle ei ollut haasteellisin tehtävä, vaan se, miten aluslevyn ja mutterin saisi paikalleen ja kiristettyä keulakannen alla, minne pääsy oli vain ahtaasta keulaluukusta. Haven 12.5 Facebook - ryhmässä rakentajat kertovat, miten heidän oli pitänyt pyytää apua tehtävään toisella kymmenellä olevilta sukulaislapsilta, joilla ei kokonsa puolesta ollut vaikeuksia toimia ahtaissa tiloissa. Minulla ei vain tuollaisia apuvoimia ollut käytettävissä.

    Porasin ensin 6 mm terällä ohjausreiän steeviin ja kun se osui jokseenkin keskelle sisäpuolella, laajensin sen sitten 11,5 mm terällä, jolloin saisin pultin kierteet hieman pureutumaan puuhun ja ennenkaikkea läpiviennin niin tiiviiksi, ettei vesi pääsisi sisään vannaspuuhun. Sivelin kierteisiin Sikaflexiä ja aloin kiertää pulttia steeviin. Silmukan alle olin asettanut keulavantaan etureunan levyisen haponkestävän aluslevyn.

    Silmukkapultti steevissä
    Eyebolt installed in stem

    Asetin keulapiikin pohjalle pohjatukkien päälle paksut solumuovilevyt suojaamaan kehoani isommilta ruhjeilta. Nyt oli vain sitten tartuttava härkää sarvista ja kiemurreltava 75 -vuotias ja 190/86 ruhoni valtaosalta pituudesta sisään keulakannen alle. Tykötarpeena matkalla oli holkkiavain ja lyhtyvartinen jakoavain, koska tila mutterin kiristämiseen keulavantaan tienoilla oli kovin kapea. Vaimo hankkiutui paikalle pitämään silmukkapultista vastaan, ettei se kääntysi mutteria kiristettäessä väärään asentoon. Ihme ja kumma, tehtävä onnistui hyvin ja onnistuin vielä nitkuttelemaan itseni takaperin ulos etukannen alta ilman havaittavia vammoja. 

     
    Silmukkapultin kiinnitys osui jokseenkin keskelle steeviä
    Fixing eyebolt inside 

    Nyt pystyin vinssaamaan veneen trailerin vinssillä riittävän eteen trailerilla ja siirto naapurin luiskalle saattoi alkaa.

    Vesille – tai sitten ei


    Kytkimme trailerin ja sillä olevan veneen Citroen Berlingon vetokoukkuun. Jo tuossa vaiheessa totesin, että 600-kiloisen veneen paino taisi levätä aikalailla trailerin etuosassa, koska Berlingon takaosa nyypähti syvälle traileriaisan painosta.  

    Aikamoisen edestakas veivaamisen jälkeen olimme vaimon kanssa vihdoin saaneet trailerin luiskan yläpäähän. Naaapurin luiska on aika kapea ja sitäpaitsi se kiertää rantaan kallion sivusta. Kaiken kukkkuraksi maaperä trailerin ja auton alla on soraa, jonka alla taitaa olla savikerros.

    Kun olin peruuttanut trailerin ehkä kolmanneksien luiskan pituudesta ja oltiin vielä toistakymmentä metriä rantaviivasta, tuli tarve korjata hieman trailerin suuntausta, mikä edellytti ajamista ensin muutaman metrin eteenpäin. Kytkin ajovaihteen päälle ja painoin kaasua. Trailerin painaessa auton takapäätä lähtivät etupyörät ruopimaan soraa ja painautuivat kuoppiin. Eteenpäin luiskamäkeä ei siis tuosta paikasta ollut asiaa. Hyvin varovaisesti peruuttamalla traileri kuitenkin saatiin suuntaa muuttamatta muutama metri luiskaa alaspäin.

    Hetken neuvonpidon jälkeen strategia jatkotoimenpiteille oli valmis: Traileri irroitettaisiin vetokoukusta, trailerin etupyörän haluttu reitti päällystettiin mökin alta haetuilla vanerilevyillä ja traileri laskettaisiin kohti vedenrajaa vetokoukun ympärille kierretystä köydestä vastaan pitäen. Näin traileri saatiinkin turvallisesti jo parin metrin päähän vesirajasta.

    Nyt tuli kuitenkin veneenrakentajalle pupu pöksyyn. Havaitsin nimittäin, että viimeinen 2 metriä luiskaa ja vedenalainen osa olivat selvästi jyrkempiä kuin luiskan ylempi osa. Vaikka veneen veteen saaminen tuosta olisikin onnistunut, alkoi tuntua aika selvältä, että veneen ja trailerin ylös saaminen vuotokokeen jälkeen tuosta jyrkänteestä etuvetoisella autolla, jonka pyörien alla sora ja savi pyörisivät, olisi lähinnä mahdoton tehtävä. Tässä vaiheessa oli vielä mahdollista vesillelaskusta luopumalla pelastaa vene ja traileri luiskasta pitävälle maalle.

    Todettiin, että jätetään sitten tämä ”epävirallinen” vesillelasku väliin ja luotetaan siihen, että varsinaisessa vesillelaskussa vene ei vuoda ihan hallitsemattomasti. Lisäuskoa tähän oli saatu siitä, että veneen ollessa jo ulkona rakennusteltasta se oli saanut muuutamat kesäsateen kuurot päälleen ja pilssiinsä ihan reilusti sadevettä. Pisaraakaan sitä ei ollut valunut pohjan kautta ulos. Sitä paitsi ilmankosteuden kasvettua, oli aikanaan lyijymönjä – liitujauho - Ettan massalla tikitsemistäni parista laudanhalkeamasta jo tursunnut tiivistysmassaa ulos. Eli eivät nuo halkeamat varmaankaan paljoa vuotaisi.

    Tie ylös rannasta ja luiskasta päällystettiin auton rengaslinjojen kohdilta vanerilevyn kappaleilla ja traileri kytkettiin takaisin autoon. Meni syteen tai saveen, painoin reippaasti kaasua, yritin pitää etupyörät vanerilevyjen päällä ja niinpä noustiin vauhdilla ylös tasaiselle maalle. Tyytyväisinä päätöksestä, mutta häntä ehkä hiukkasen koipien välissä, siirrettiin traileri ja vene takaisin aiemmille sijoilleen rakennusteltan viereen. Kolme turhaa tuntia, rutkasti kirosanoja ja äänijänteitä oli kulunut tässä harjoituksessa.


    Tasapainoilua


    Harjoituksen opetus oli myös se, että huomasimme veneen todellakin olevan aivan liian edessä trailerin päällä. Olin sijoittanut veneen sellaiseen kohtaan trailerissa, jossa trailerin alkuperäiset ja ranturista tuunaamani sivutuet antoivat mielestäni parhaan tuen veneelle. Olin myös lähtenyt siitä, että keulaan tuleva tuki, jonka päällä on vinssi, on kiinteästi paikallaan, joten vene oli vedettävä sinne asti. Nyt asiaa tutkiessani huomasin, että etutukeahan saattoi pari pulttia löysäämällä liikuttaa trailerin asiaa pitkin aivan vapaasti haluttuun suuntaan.

    Päätin siirtää venettä trailerin päällä reilusti, toista metriä taaksepäin, jolloin suurin osa kölin painosta tulisi pyörien päälle, eikä yksin aisan päälle. Sitä varten piti tosin tuunata trailerin sivutukien kumirenkaiden tilalle uudenlaiset tuet, jotka tein kakkosnelosparrusta leikaten ne veneen laitoja myötäileviksi kaariksi. Trailerin alkuperäinen tukisysteemi osottautui epäkelvoksi, kun äärimmäinen kiristäminenkään ei estänyt tukien puristusta veneen kylkiin löystymästä. Tein väliaikaiset vinotuet lankuista. Ne  korvataan myöhemmin isoilla vanttiruuveilla, kunhan sellaiset saadaan käyttöön. Seuraavalla siirrolla tasapaino auton ja trailerin välillä olisikin sitten varmasti aiempaa parempi ja veneen huojuminen trailerilla vähäisempää. 

    Trailerin väliaikaiset sivutuet
    Temporary wooden supports on the trailer

    Soutuvenekö?


    Piirustusten mukaan Haven 12.5:een kuuluu airo tai airot ja niitä säilytetään avotilassa istuinten alla roikkumassa nahkaisesta lenkistä. En ole aivan varma onko suunnittelija tarkoittanut yhden airon riittävän, koska piirustuksissa ei missään näy muuta kuin tämä yksi airo. Venessä on kuitenkin hankaimet airolle molemmilla sivuilla.

    Onko ajatuksena ollut, että venettä ei varsinaisesti liikutella soutamalla, vaan pääasiassa voidaan rantautuessa tai poijuun kiinnittyessä siirrellä jommalta kummalta puolelta venettä tahansa.

    Niin tai näin, meikäläisellä oli käytettävissä mökin edesmenneestä Terhi-soutuveneestä varsin hyväkuntoinen airopari, jonka ajattelin nyt hyödyntää Havenin airoiksi. Venettä olisi siis mahdollista soutaa joko kaksin, tai yksinkin kölilaatikon kannen päällä istuen. Kunnostin mastot poistamalla niissä olevat kiinteät hankaimet ja liimaamalla epoksilla puutapit kiinteän hankaimen akselin tyhjäksi jättämään reikään. Lakkaus oli varsin hyvässä kunnossa, joten pari kerrosta uutta lakkaa teki airoista jo varsin käypäiset.

    Sovitin airoja istuinten alle ja totesin niiden olevan kymmenisen senttiä avotilan pituutta pidemmät. Ajatus airojen lyhentämisestä ja uusien kädensijojen muotoilusta lyhennettyyn päähän ei tuntunut hyvältä. Pieni ylimääräinen pituus airoissa olisi pelkästään positiivista ajatellen tilannetta, jossa yksin joutuu soutamaan kohtalaisen leveää alusta. Olisiko muita vaihtoehtoja? Oli, nimittäin reikäsaha.

    Valitsin reikäsahan joka tekisi takaipion reunaan hieman airon varren läpimittaa suuremman reiän. Porasin reiän. Avasin etulaipion luukun, työnsin airon lavan sisään etukannen alle, jolloin pystyin pujottamaan airon toisen pään sisään takalaipion reiästä. Lopuksi siirsin airon lavan lattiaa reunustavan leveän laudan alle. Sehän istui siinä kuin nakutettu, eikä tarvittu mitää nahkaremmejä pitämään airoa paikallaan. Sama toiselle puolelle venettä ja airot olivat löytäneet paikkansa. Kun airot tarvitaan käyttöön, pitää etulaipion luukku avata, jolloin airot mahtuu vetämään takalaipion rei’istä ulos. Yksinkertainen homma. 

    Kokeilinpa myös soutuveneemme sähköperämoottoria Havenin peräpeiliin. Olin olettanut, että Havenin varsin viisto peräpeili olisi ongelmallinen sähkömoottorin asentamisen kannalta, mutta mitä vielä. Sähkömoottorin kallistussäädössä oli riittävästi varaa asettaa moottori ihan riittävän pystyyn veneen perään. Venettä voitaisiin tuulivoiman lisäksi liikuttaa tarvittaessa joko sähkövoimalla tai lihasvoimalla!

    Tein myös veneen perälautaan kiinnitettävän irrallisen suojan perämoottorin kiinntysruuvien lakkapintaan jättämiä jälkiä vastaan. Materiaalina oli polyeteeni-leipälaudan 12 cm leveä siivu, jonka taivutin kuumailmapuhaltimella lämmittäen perälaudan paksuisen laudankappaleen yli. Siitä tuli sen verran tiukka, että se luonnostaa puristuu hyvin paikalleen perälaudan ylälaitaan.

    Perämoottorin kiinnityksen suojus, materiaalina leipälauta
    Old  breadboard in nylon transferred to protecting 
    varnish of transom when electric outboard is used

    Fendarit vaan ei Fenderit


    Otsikko tarkoittaa veneilypiireissä legendaarista Fingerpori-strippiä, jossa Heimo Vesa ripustelee Fender-kitaroita veneen kyljille ja ihmettelee hintaa. Tässä tapauksessa oli siis kyse aidoista lepuuttajista. Nekin olin tilannut TopLichtistä, 6 kappaletta noin 25 cm pitkiä valkoisia lepuuttajia. Samasta lähteestä tulivat myös niiden kiinnittämistä varten tarvittavat pienet, skantäkin reunaan ruuvattavat messinkiset lenkit. Olin arvioinut, että oikein sijoitettuna veneen leveimmän kohdan ympärille kummallekin sivulle kolme lepuuttajaa riittäisi suojaamaan runkoa kolhuilta rantautumisten yhteydessä.

    Vaimon kanssa mittailtiin oikeata lepuuuttajien riiputuskorkeutta. Kun yhteinen näkemys asiasta löytyi, vaimo leikkasi 6 mm valkoisesta köydestä sopivan pituiset pätkät, sulatti narujen päät ja kiinnitti ne lepuuttajiin. Meikäläinen ruuvasi kiinnityslenkit paikoilleen. Tässäkin työssä paras työkalu oli Stanleyn pumppumeisseli, jolla pystyi painamaan messinkiset uraruuvit riittävän varovasti kiinni, varmistaen vielä sormenpäillä, ettei kärki kesken ruuvaamisen luiskahda ympäröivään lakkapintaan.

    Kun lepuuttajat sitten olivat paikallaan, saatoimme todeta ne hyvin tyyliin sopiviksi. Purjehdittaessa ne otetaan kokonaan pois ja varastoidaan jomman kumman kannen alle. 

    Lepuuttajat paikoillaan
    Fenders in place
     

    Mikä veneelle nimeksi?


    Olin jo projektiin lähtiessäni vuonna 2020 päättänyt, että venettä tehdään ensisijaisesti lapsenlapsille ja että veneen nimen tulisi jotenkin heijastaa tätä lähtökohtaa, ehkä parhaiten siten, että veneen nimi muodostuisi lasten nimistä. Tuolloin oli tiedossa, että poikani Mikko ja vaimonsa Elina odotttivat kaksospoikia syntyväksi loppuvuodesta. Projektin aiana saimme sitten iloisen uutisen, että tyttäremme Annis ja miehensä Jaakko odottivat poikaa syntyväksi syksyllä 2021.

    Kaikki meni hyvin, ja alkuvuodesta 2022 oli tiedossa kolme nimeä, Otso, Pauli ja Antto. Lisämaustetta nimen mietintään antoi, että mitään kovin pitkää nimeä nimikyltiksi varatulle St. Nikolain hylystä nostetulle tammilankun pätkälle mahtuisi. Ratkaisu olikin sitten aika helppo. Veneeen nimeksi tulisi OPA, joka Saksan kielellä tarkoittaa isoisää.

    Suunntelmat menivät kuitenkin uusiksi vuodenvaihteen 2023 tienoilla, kun tyttäreni Annis kertoi heillä odotettavan jälleen perheenlisäystä. Nimen päättämiseen tulisi siis monen kuukauden tauko. Nyt on juhannuksena syntynyt tyttärentytärkin saanut nimen: Sofia. Tuohan sopi myös mainiosti nimiprojektiin. Mikäli suku ei tästä enää kasva, saa Haven vesillelaskussa nimen OPAS, missä kirjaimet ovat vielä lasten syntymäjärjestyksessä. Opastakoon vene lapsenlapsiamme kahvelipurjehduksen saloihin ja uusiin mielenkiintoisiin paikkoihin aikanaan heidän purjehduksillaan Lohjanjärvellä -ja miksei muuallakin.


    Fregatin tammen sisältä löytyi kyltti


    Lokakuun lopulla pääsin syyskireiden jälkeen miettimään nimikylttiä. Tutkin käyttämäni kirjoitussofta LibreOffice Writer kirjasintyyppi-valikoimaa ja ja päädyin Comic Sans MS -tyypin isoihin kirjaimiin jotka olivat mielestäni tyylikkäitä ja näyttivät sopivan yksinkertaiselta tammilankkuun kaiverrettavaksi. 

    Malli nimestä kyltissä
    A model the boat's name letters

    The name consists of the first letters of the names of my four grandchildren, all born during the Haven construction period. The names are in order of birth Otso, Pauli, Antto and Sofia. Opas means "Guide". Hopefully this Haven will guide and protect them when they are sailing on lake Lohjanjärvi, where we have our summerplace.

    Veneiden ja laivojen nimikylteissä on yleensä nimen lisäksi jonkinlaiset koristekaiverrukset nimitekstin molemmissa päissä. Käytettävissä oleva, venäläisestä uponneesta Fregatti ST Nikolaista sukellettu tammilankun palanen oli kaareva muodoltaan ja se pani miettimään millaiset koristeeet siihen olisi mahdollista tehdä. Tilaa ei ollut liiaksi asti.

    Päädyin ratkaisuun, joka ei ehkä ole nimikylttien joukossa aivan ortodoksinen, mutta hyödynsi käytettävissä olevan pinnan aivan sen laitoje myöten. Useimmiten kyltin muoto on kupera, minä päätin käyttää tammipalan koveraa muotoa. Kuten aiemmin olen kertonut, olen tehnyt Havenia lastenlapsieni käyttöön, kunhan ovat sen ikäisiä, että voivat liikkua vesillä. Lastenlapsilleen kai jokainen isoisä toivoo suojelua ja tästäpä kehtin nimikyltin koristeiden aiheeksi suojelusenkelin siivet. Googlaamalla löytyi paljon vaihtoehtoisia kuvia, joista valitsin yksinkertaisen mallin. Tulostin nimet isoimmalla mahdollisella fontilla, mutta niinkin tulostettuna siivenkuvat jäivät aivan liian pieniksi, eivätkä sellaisenaan soveltuneet malliksi. Tarvittiin erilaista temppuilua tietokoneen näytön zoomaamisen kanssa, kunnes kirjasimet olivat mielestäni tarpeeksi suuret tulostettavaksi.

    Sama harjoitus piti tehdä enkelinsiipi - kuvien kanssa. Lopulta minulla oli toisiinsa sopivat mallit sekä nimestä että siivistä, jotka sitten leikkaa -liimaa periaatteella muotoilin mielestäni lopulliseksi malliksi. 

    Nimikyltin malli valmiina
    Model of the nameplate

    Marraskuun alussa hankkiuduin sitten mallin kanssa mökille askartelemaan kylttiä. Ensimmäinen tehtävä oli tutkia, riittäisikö tammilankun pinta tekemälleni mallille.

    Tammilankun muoto kyltiksi
    Nameplate wood was is oak 
    from sunken Russian war fregate, 
    submerged 200 years

    Jostakin syystä mielikuvani lankun muodosta ja mitoista oli täsmälleen oikea, eli tammea riitti juuri ja juuri joka kohdasta mallin alle. Viisi senttiä paksusta lankunpätkästä piti tietenkin ensin sahata pari senttiä paksu siivu nimikyltin aihioksi. Tässäkin kohdassa mitat sattumalta täsmäsivät, eli lankunpätkä mahtui juuri ja juuri vannesahani maksimi sahausaukkoon.

    Ajoin lankun ylä-ja alareunaan pöytäsahalla 70 mm korkeat urat ja sahasin sitten niiden väliin jääneen materiaalin auki vannesahalla. Reilut 20 mm paksun aihion ajoin sitten pariin kertaan läpi tasohöylästä ja niin olin valmis siirtymään seuraavaan työvaiheeseen. Hetken piti miettiä, kuinka parhaiten siirtäisin mallin muodot ja kirjaimet tammilankun pintaan. Menetelmä löytyi muistin sopukoista -eli niistä lapsuuden piirrustusharjoituksista, joissa eläin- tai muita kuvioita luotiin yhdistämällä pisteitä viivoilla.

    Teippasin paperimallin laudan pintaan. Aloitin helpoimmasta pääästä, eli piirsin kynällä mallin ääriviivat, myös ne mallin päissä olevat siipikuviot lautaan. Hain naskalin työkalulaatikosta ja aloin pistellä kirjaimien ulko- ja sisäreunojen läpi merkkejä laudan pintaan.

    Naskalihommia
    Transferring the model on name plate

    Lopuksi irroitin paperimallin ja yhdistin kynällä jokaisen kirjaimen kohdalla naskalinjäljet. Voila’, kirjaimet näyttivät oikein hyviltä. 

    Kirjaimet tammilankun pinnassa
    letters tranferred on the nameplate
     
    Seuraavaksi ajoin laudan muodon vannesahalla piirtämiäni ulkoreuna-viivoja myöten. Olin ostanut Motonetistä halpis -kuviotalttasarjan, kun en nähnyt iedessä olevan kaiverrusharjoituksen jälkeen itselleni tuollaiselle sarjalle muuta käyttöä. Tein muutamia kaiverrusharjoituksia hukkalankun pätkään ja totesin, että kyllähän noillakin kuviota syntyy, mutta olisi kaivertamisessa kokemattomalle harrastelijalle aikamoinen urakka. Voisiko siitä selvitä helpommalla?

    Yläjyrsimen käytöstä vapaalla kädellä päällimmäiset mielikuvani olivat tarkoitetusta leikkauskohdasta sivuun lipsahtaneet urat. Päätin kuitenkin kokeilla, kun terävalikoimastani löytyi sopivaa V-uraa tekevä terä. Ihanne olisi ollut vähän loivempi V, mutta tuolla mentiin. Piirtelin laudan hukkapalalle erilaisia kuvioita ja kokeilin, onnistusiko niiiden seuraaminen tarkasti ilman minkäänlaista ohjuria tai sapluunaa. Yllätyksekseni työ sujui ihan hyvin, vaikka käytössäni oleva Makita-yläjyrsin on kahden käden malli. Youtubella näkee paljon käytettävän vastaavissa tehtävissä yhden käden yläjyrsintä, joka onkin tarkkuustöissä varmasti kätevämpi malli.

    Kokeilusta rohkaistuneena päätin yrittää kirjaimien kaivertamista yläjyrsijällä käsityö -kaiverrustalttojen sijasta. Olhan minulla vielä kolme senttiä paksu palanen samaa materiaalia, joten jos terä oikein pahasti lipsahtaisi, olisi mahdollista työstää vielä yksi aihio kyltiksi.

    Tiukkaa keskittymistä ja varovaista etenemistä tuo vaati, mutta sain kuin sainkin kaikki kirjaimet kaiverretuksi ilman lipsahduksia sivuraiteille. Ainoa pieni kauneusvirhe tuli siitä, että olin survonut naskalia paperikirjainten läpi turhan innokkaasti, eli laudan pinnassa kirjainten reunoissa oli joissakin kohdissa näkyviä naskalinreikiä. Kun käyttämäni yläjyrsijän terä oli syvä V-muotoinen, niin kirjainurista olisi tullut turhan syvät, jos olisin halunnut ajaa kirjaimen ääriviivat leveämmäksi siten, että naskalin jäljet olisivat jääneet peittoon. Tuskinpa nuo jäljet kuitenkaan metriä kauemmas tulevat näkymään valmiissa nimikyltissä. 


    Ei kultaa kaikki mikä kiiltää


    Seuraavaksi piti veistää kyltin päissä olevissa siipikuvioissa ”sulkien” välit näkyviin. Tuohon työhön  hankkimani kaiverrustaltat jo kelpasivat. Syntyneet ”juonteet” viimeistelin viilalla ja koko hoidon sitten 120 grit hiomapaperilla, sekä käsin että Festool Rotexilla. Tästä seuraavat työvaiheet siirtyivät sitten lämpimässä autotallissa kotona suoritettaviksi.

    Olin seurannut Youtubelta, kuinka hienot nimikyltit tehdään viimeistelemällä kaiverrettujen kirjaimien pinta lehtikullalla. Tuollaiseen harjoitukseen en sentään tohtinut ryhtyä. Vähän kultausta muistuttavaksi kirjaimet olisi kuitenkin kiva saada. Päätin käyttää samaa pronssiväri-maalia, jolla olin naamioinut happoteräksiset helat pronssia muistuttaviksi. Ensi alkuun sivelin kirjaimien urat G-Flex epoksilla ja sen kuvuttua maalasin ne hyvin varovaisesti pienellä pensselillä pronssimaalilla neljään kertaan. Lopputulos oli ihan hyvän näköinen, vaikka ei sitä nyt kultaukseksi kukaan erehdy luulemaan.

    Kirjaimet ajettu yläjyrsimellä ja maalattu pronssimaalilla
    The letters have been painted with gold-like paint

    Kun kirjaimet oli maalattu, oli kyltin aika saada lakkapinta. Hiukan epäilin, pystynkö lakkaamaan pinnan siten, ettei lakkaa valu kirjainten pronssimaalin päälle. Hyvällä siveltimellä tuokin onnistui. Käytin ensimmäisiin kerroksiin airojen lakkaamiseen käyttämääni puolihimmeää Unica Super-polyuretaanilakkaa, lähinnä nopean kuivumisajan vuoksi. Pari viimeistä kerrosta tehdään sitten Epifanesin öljylakalla.

    Valmis nimikyltti
    The nameplate fixed to transom



    Kevät koittaa

    Maaliskuusta aina kesäkuun alkuun aika menikin sitten purjeveneemme Vestervikingin myyntikuntoon laittamisessa ja myynnissä.Vene oli ollut myynnissä viime syksystä lähtien, ensin välittäjällä ja kun kolmen kuukauden jälkeen ei ainuttakaan yhteydenottoa ollut tullut, vedin veneen pois välittäjän myynnistä ja aloitin myyntitoimenpiteet itse vuodenvaihteen jälkeen. Toiveeni oli, että vene olisi löytänyt uuden kodin Suomesta. Pikkuhiljaa oli kuitenkin selvinnyt, että huonosta taloudellisesta tilanteesta ja korkotasosta johtuen käytettyjen veneiden kauppa Suomessa oli aika nihkeää. Erityisesti vanhojen, hyväkuntoistenkin puu-purjeveneiden kauppa oli aivan olematonta, huolimatta mielestäni käsittämättömän edullisista pyyntihinnoista.

    Halusin kuitenkin, että Vesterviking löytää uuden omistajan nyt, kun kahdeksaakymppiä lähestyvänä vielä jaksoin pitää sen priimakunnossa. Kevään kunnostustyöt antoivat kuitenkin osviittaa siitä, että vuoden päästä sama operaatio olisi tuntunut jo paljon vaikeammalta. Kukaan meistä ei tule nuoremmaksi.

    Niinpä ulotin myyntitoimenpiteen myös kansainvälisille markkinoille, ja lopputuloksena oli, että kesäkuun kymmenes päivä allekirjoitettiin kaupppakirja englantilaisen ostajan kanssa. Olen varma, että Vesterviking löysi hyvän kodin ja purjehtii vielä pitkään kansainvälisillä vesillä kantaen viestiä suomalaisesta huipputason puuveneen veistotaidosta.

    Havenin vesillelaskua päästiin suunnittelemaan siis vasta kesäkuun puolivälistä. Siihen varustautuminen alkoi kiinnittämällä Havenille vesirajasta lattiaan ulottuva tiivis muovihuntu ja käyttämällä sen sisällä päivästä toiseen UFOX-illmankostuttajaa. Muovin läpi näkyi kuinka joka paikkaan alkoi tiiivistyä vesipisaroita. Menettelyn tarkoituksena oli turvottaa suurimmat raot ja halkeamat vesitiiviiksi ennen vesillelaskua-


    Purjehduksen kuivaharjoitus


    Oli aika sovittaa vaimon, eli förstin kanssa Steffin tekemiä purjeita mastoon ja puomeihin. Havenin siirto rakennusteltasta avoimen taivaan alle sujui sutjakasti, kun olin ensin poistanut peräosan yläpuolella olevan kakkosnelos-palkin, johon vene oli rakennusaikana tukeutunut. Edellisenä syksynä venettä takaisin telttaan sijoitettaessa veneen peräpeilin saaminen tuon palkin alitse oli edellyttänyt erilaista temppuilua tunkkien kanssa.

    Masto ja puomit tuotiin teltasta ja asennettiin paikalleen ja vantit ja keulastaagi kirstettiin Youtubelta löytyneen ohjeen mukaiseen tiukkuuteen - ei liian tiukaalle. Sitten odotettiin tarpeeksi tyyntä keliä, jotta voitaisiin nostaa purjeet veneen ollessa vielä trailerilla. Kahvelipurjeen etuliesman sovittelussa mastoon ja kahveliin menikin sitten oma aikansa, ennen kuin purje saatiin istumaan kunnolla. Aluksi kiristimme maston ja puomin ympäri kulkevat narut turhan tiukalle, jolloin purjeeseen syntyi tarpeettomia vekkejä. Yrityksen ja erehdyksen kautta purje löysi sitten lopulta juuri sellaiisen muodon, johon purjeentekijä Steffi Doyle Sailsilta oli sen ommellut.

    Jos Havenin rakentaa täysin suunnittelijan ohjeita noudattaen, kahvelipurjeen etuliesma kiinnittyy mastoon puisillla mastonrenkailla. Toinen tapa on käyttää kiinnittymiseen köyttä tai narua, joka kiertää maston spiraalinomaosesti purjeen etuliesman reikien kautta. Kuten aiemmin olen jo kertonut, käytimme jälkimmäistä tapaa. mutta siinäkin oli omat niksinsä, kuten Googlen avustuksella opimme.

    Oikeaoppinen tapa on palauttaa köysi samalta puolelta mastoa, jolta se on tullut astoa kiertäen kulkiessaan purjeen etuliesman reiän läpi - ei siis niin että jatketaan reiän jälkeen suoraan toiselle puolelle mastoa. Lisäksi köysi viedään etuliesman reiästä vuorotellen eri puolilta läpi.

    Purjeeen etukulman kiinnittäminen rullareivin joutsenkaulaan toimi juuri niinkuin sen olimme yhdessä Steffin kanssa suunnitelleet, eli lyhyellä lukollisella taakkanauhan pätkällä.

    Kun kahvelipurje oli näin sovitettu, se irrotettiin mastosta ja laskostettiin puomin ja kahvelin kanssa siistiksi paketiksi. Puomi irrotettiin mastosta vesillelaskupaikalle kuljetusta varten ja masto kaadettiin. Kaikki osat kiinnitettiin tiukasti veneen avotilan yli kuljetusta varten tehtyyn poikittaistukeen ja keulakannelle ladottuihin pehmusteisiin. Fokkapuomissa kiinni oleva fokkapurje sai matkata vesillelaskuun Steffin tekemässä hienossa purjesuojassa. 



    Purjehduksen kuivaharjoitus
    Dry-testing the sails

    Poijumietintää

    Juhannusvieraaksi tulleen kaverin kanssa päätimme laittaa Havenin tulevan poijun paikalleen noin 40 metrin pääähän mökkirannasta. Olin talvi-iltoina miettinyt, kuinka poiju voitaisiin poistaa paikaltaan talveksi siten, että keväällä löydettäisiin taas poijurengas pohjasta. Renkaan ylös nostaminen ei tuntunut tarpeelliselta eikä kiinnostavalta.

    Ratkaisu löytyi ohuesta, pitkästä ketjusta: Samalla kun poiju ketjuineen kiinnitettiin ennen renkaan pohjaan laskemista poijurenkaaseen, siihen kiinnitettiin myös ohuempi, pitkä ketju, joka ulottui 40 m päähän rantaan asti. Sitten koko hoito upotettiin paikalleen jolloin kaikki oli valmista veneen kiinnittyä poijuun. Syksyllä siirrytään veneellä tuosta ohuesta ketjusta vetäen rannasta poijulle. Poiju irrotetaan paksusta poijuketjustaan ja ketju kiinnitetään sakkelilla vedenpinnnan yläpuolella ohuempaan ketjuun. Molemmat ketjut lasketaan pohjaan ja poiju tuodaan maihin talvisäilytykseen.

    Talvella ketjut makaavat pohjassa eivätkä jäät pääse tarttumaan niihin tai siirtelemään poijurengasta. Keväällä siirrytään taas veneellä rannasta ohutta ketjua pitkin poijurenkaalle, nostetaan ohuessa ketjussa kiinni oleva poijuketju ylös, irroitetaan ohuesta ketjusta ja kiinnitetään poiju. Ohut ketju päästetään taas pohjaan.


    Juhlapäivä

    Vesillelasku oli suunniteltu tapahtuvaksi juhannuksen jälkeen, kesäkuun 28. päivänä. Haven mastoineen ja puomeineen stuuvattiin tiukasti trailerille ja 6 kilometrin matka Citroen Berlingon perässä kunnalliselle tukevalle betoniluiskalle Paavolan sillan vieressä alkoi.

    Perillle päästyä nostettiin masto ja kiinnitettiin puomi kannattimen varassa mastoon veneen ollessa vielä trailerilla. Varovasti Haven siirtyi betoniluiskaa pitkin kohti uuttta elementtiään. Kun traileri oli tarpeeksi syvällä Haven lipui siististi lähes tyyneen rantaveteen.

    N -  Y -  T nyt!
    SPLASH!


    Vedimme veneen rantahiekkaan luiskan viereen ja korkkasimme Förstin kanssa pienet kuohuviinipullot. Försti antoi veneen nimeksi OPAS ja kapteeni ja veneenveistäjä antoi kuohuviinihuikan veneelle, Ahdille järven valtakunnassa ja itselleen. Niin oli tämä lyhyt seremonia ohi.


    Ensimmäistä kertaa vedessä!
    First time in water

    Ylläreitä

    Nyt oli kapteenilla jo kiire kavuta veneen sisällle tutkimaan mahdollisia vuotoja. Ja kyllähän sellaisia löytyi, niinkuin oli oletettukin. Veden sisääntulo oli vain paljon vauhdikkaampaa kuin olin odottanut. Veneessä oli upouusi automaattipumppu asennettuna ja täysi 80 Ah akku, joten päätimme seurata tilannetta ja käydä välillä asioimassa parinkymmenen kilometrin päässä Lempolan Motonetissa. Vuodon nähtyäni olin pääättänyt, että veneeseen on saatava aurinkopanelijärjestelmä, jolla varmistettaisiin, että akussa riittää virtaa pumppua varten. Venehän tulee sijoitettavaksi mökkirantamme edustalle poijuun. Jos vuoto-ja sadevesiä poistamaan ei olisi luotettavaa järjestelmää, voisi Havenista jonain aamuna näkyä vain maston huippu vedenpinnan yläpuolella.

    Palatuamme Virkkalasta vesi oli jo korkealla lattialautojen yläpuolella. Alkoi vimmattu äyskäröinti ja pumppaus käsipumpulla. Jostakin syystä sähköpumpun automatiikka ei toiminut. Kuitenkin, kun ohitin automatiikan ja yhdistin pumpun manuaalisesti, alkoi vettä lentää putkesta niin kuin oli tarkoitus. Mutta miksi pumpun automaattikytkin ei toiminut?

    Arvelin, että turpoaminen olisi kuitenkin jo edennyt niin pitkälle, että uskaltaisimme jättää Havenin yöksi luiskan viereen. Huomenna voisi sitten miettiä aurinkopanelin asentamista.

    Kun seuraavana aamuna varhain palasimme luiskalle, meitä odotti epäuskottava näky. Haven makasi kyljellään rantavedessä ja veneen sisällä vesi ulottui pitkälle takakannen päälle.



     


    Purren valitus
    Morning surprise


    Nyt alkoi epäusko hiipiä mieleen. Tuleekohan tästä ollenkaan purjehdittavaa venettä? Kahlasin vyötäröä myöten Havenin viereen ja aloin kääntää venettä pystyasentoon. Pikkuhiljaa se nousikin taas kölilleen ja pääsin äyskäröimään vettä pois. Homma nopeutui, kun huomattiin käyttää mukana ollutta kylmälaukkua tyhjennykseen, ämpäriä kun ei ollut käytettävissä. Lattian irralliset laudat olivat ajelehtineen veneen sisältä rantakaislikkoon ja ne pelastettiin sieltä. Onneksi tuuli oli ollut rantaan päin, muuten edessä olisi ollut uusien osien tekeminen. Takakannen alla ollut akku oli myös päätynyt veden alle, nähtäväksi jää oliko se selvinnyt vaurioitta.


    Kotimatkalle


    Kun vene oli saatu jotakuinkin tyhjäksi vedestä, tarkkailimme sisään tulevan veden määrää. Se oli selvästi vähentynyt eilisestä. Haven oli nyt valmis siirrettäväksi kotirannan poijuun, kunhan noin 6 kilometrin siirtomatkalla olisivat ämpäri. äyskäri ja käsipumppu käytettävissä. Automaattipumpun katkaisija ei vieläkään toiminut.

    Iltapäivällä sitten uskaltauduin suuntaamaan veneen keulan kohti kotirantaa.  Moto Guide sähköperämoottori hyrisi ja saattoi veneen 2-3 solmun nopeuteen. Heti lähdettyäni rannasta huomasin, että kotimatka tulisi sujumaan jatkuvan pumpppaamisen merkeissä. Ei niin, että vuoto olisi ollut halltsematonta, mutta tuon tuosta ämpäri täyttyi käsipumpulla pilssistä nostetusta vedestä. Kun kotiranta alkoi häämöttää, lensi kahdeksas ämpärillinen pilssivettä laidan yli.


    Kotiranta häämöttää
    On way to mooring in front of our summerplace
             
    Alunperin tarkoitus oli jättää vene saman tien kiinni kotirannan edustan poijuun, mutta jatkuvan 
    vuodon takia tätä en uskaltanut tehdä, semminkin, kun automaatti-pilssipumppu ei vielä toiminut, eikä 
    aurinkopanelia ollut vielä asennnettu pitämään akut täysinä. Ystävällinen naapuri oli antanut luvan 
    tuoda vene heidän rantaluiskalleen, jos tulee ongelmia. Tällaita luiskaa ei omassa mökkirannnassamme 
    ollut. Ajoin veneen siis keula kiinni rantaluiskaan ja ryhdyin tutkimaan vuototilannetta.


    Sahajauhosta tiivistystä

    Kiinni ruuvattujen lattialautojen alle oli mahdotonta päästä tutkimaan tarkkaa vuotokohtaa. Mieleen tuli perinteinen keino vuotavan veneen tiivistämiseksi. Veneen alle oli jollakin konstilla päästävä ujuttamaan ohutta sahanpurua, jonka sisälle vuotava vesi veisi mukanaan vuotokohtiin. Sahanpuru sitten tarttuu näihin kohtiin ja turvotessaan tukkii ne.

    Tuumasta toimeen. Ruuvasin muovisen hillopurkin pohjan läpi harjan varteen ja sain aikaan välineen, jolla pystyisin toimittamaan sahanpurua veneen alle ja tyhjentämään nykäisemällä purkin sisällön. Konsti näytti toimivan hyvin, mutta sisäään tuleva vesi ei tälläkään menetelmällä kokonaan tyrehtynyt. Näytti niinkuin vesi tulisi sisälle kölilaudan päältä. Tutkin asiaa tarkemmin ja "Bingo"! Eihän se vesi kölilaudasta vuotanut, vaan kölilaatikon kannen alta. Miten tämä oli mahdolllista? Päätin jättää syyn selvittämisen myöhempiin vaiheisiin ja keskittyä vuodon tukkimiseen.

    Onneksi varastossa oli vielä hieman Sikaflex-massaa. Ruuvasin kölilaatikon kansilevyn irti ja havaitsin, että vesi ulottui juuri ja juuri kölilaatikon yläreunan yli ja valui sieltä pilssiin. Levitin runsaasti Sikaflexiä laatikon yläreunan pinnoille, uskoen sen tiivistävän kannen ja laatikon liitoksen huolimatta siitä, että pinnat olivat osin märät. Kun kansi oli sitten ruuvattu tiukasti takaisin paikoilleen, oli tämäkin vuoto tyrehtynyt. Saatoin huokasista helpotuksesta.

    Jäin miettimään, miten vuoto kölilaatikon kannen alta yleensä oli mahdollista. Missään piirustuksissa tai ohjeissa ei oltu erikseen kehotettu tiivistämään kannen ja laatikon saumaa. Tutkin asiaa sitten piirustuksista ja niissähän vesiraja oli piirretty kaksi senttiä kölilaatikon yläreunan alapuolelle, joten ainakaan veneen poijussa ollessa ei vettä pitäisi tulla tuota kautta sisään. (Eri asia on sitten, että veneen kalllistuessa taitaa laatikon yläreuna kuitenkin jäädä vesirajan alapuolelle.)

    No, syyhän lienee itsestään selvä. Kun valimon valaman kölin painoksi oli aikanaan ilmoitettu 310 kg ja piirustusten mukaan kölin painon pitäisi olla 270 kg, riitti tuo 40 kilon ero painamaan venettä juuri ja juuri tarpeeksi, jotta vuoto kölilaatikon päältä tuli mahdollliseksi. Asiaan lienee vaikutti myös sähköperämoottorin/aurinkopanelin 80 Ah lyijyakun paino.

    Pumppumysteeri paljastuu

    Kun vene oli näin saatu jokseenkin vuotamattomaksi, oli aika perehtyä automaattipumun anatomiaan, 
    tarkemmin syyhyn, miksi automatiikka ei toiminut. Irrotin pumpun pohjalevyn ruuvatakseni pumpun 
    kiinni kölipuuhun. Pohjalevyn päältä, pumpun sisältä paljastui vaahtomuovin pala, joka oli asennettu 
    sinne estämään uimurin hölskymistä kuljetuksessa! Sehän esti tehokkaasti pumpun automaattisen 
    toiminnan.

    Pumpun pakkauksessa oli ohjeena kuva pumpusta, jonka ulkopintaan - ei siis sisälle - oli piirretty 
    vaahtomuovin pala ja kehotettu poistamaan se ennen pumpun käyttöönottoa. Eihän meikäläinen siinä 
    pumpun ulkopinnassa mitään vaahtomuovinpalaa nähnyt, eikä missään ollut mainintaa, että se löytyisi 
    pumpun sisältä. Tyypillistä kiinalaista käyttöohjelogiikkaa! Uudelleen paikalleen asennettuna pumppu 
    alkoi automaattikytkimellä toimia niinkuin piti.

    Nyt uskalsin lopultakin siirtää veneen mökkirannan poijuun. Muutaman päivän kuluttua ainoa vesi, 
    joka veneeseen sisälle tuli olikin sitten sadevettä.



    Poijussa omassa rannassa
    In mooring


    Ensipurjehdukselle!

    Niin koitti sitten heinäkuun alussa sopiva päivä ensipurjehdukselle. Aurinkoa ja tuulta oli sopivasti. 
    Haveniin siirtymisessä soutuveneestä oli omat temppunsa ja ennenkaikkea mietitytti kuinka purjeiden 
    nosto poijussa sujuisi ja kuinka päästäisiin ongelmitta irti poijusta, samalla jättäen soutuveneen 
    poijuun purjehduksen ajaksi. Kalliorantaan oli etäisyyttä vain noin 40 metriä, eikä miehistöllä ollut 
    aiempaa kokemusta pelkillä purjeilla poijusta lähtemisessä. Eli poijusta lähtemisen oli parempi 
    onnistua kerralla, varsinkin, jos tuuli oli rantaan päin.

    Jotenkin kuitenkin päästiin ongelmitta soutuveneen kyljestä irti ulapan suuntaan, kunhan kapteeni oli älynnyt pakittaa keulapurjeeen kääntämällä sen puomin tuulta vasten, mikä sitten käänsi koko veneen oikeaan suuntaan. Tuuli tarttui purjeisiin ja Haven ampaisi vauhtiin. Leveät hymyt levisvät Förstin ja kapteenin kasvoille. Emme enempää olisi voineet toivoa veneen käyttäytymiseltä. Se on ketterä, vakaa ja kulkee vauhdikkaasti. Ominaisuudet kovemmassa kelissä tulevat sitten testatuksi aikanaan loppukesän mittaan. 


    Jokseenkin onnellinen Försti
    The First Mate is happy

    Ensipurjehdus
    First saiing!


    Ja mitä niihin odotettuhin purjehdusominaisuuksiin tulee, laitetaanpa tähän loppuun vielä käännös Small Craft Advisor- sivustolta löytyneestä Haven 12.5 -purjehtijan kuvauksesta siitä, millaista veneellä on purjehtia:

     " Vaikka muistankin pelästyneeni lapsena veden hyökyä mahonkista sarjaa vastaan veneen kallistuessa, painavasta lyijykölistä johtuva vakavuus piti pelon veneen kaatumisesta poissa.

    Juokseva riki on varsin yksinkertainen ja itseskuuttaava fokka tarkoittaa, että venettä pystyy hyvin purjehtimaan yksinkin.

    Tämä vene todella purjehtii, jopa ylivoimaisesti aikalaisiin veneisiin verrattuna. Se on omassa luokassaan kryssillä ja nousee korkeammalle tuuleen ja kulkee nopeammin kuin muut samankokoiset veneet ja sitäpaitsi miehistö säilyy kuivempana.

    Myötätuuleen ja sivutuuleen purjehdittaessa vauhti on esimerkillistä vesilinjan pituuteen nähden ja vene säilyttää tasapainonsa purjehdittaessa spinaakkerilla tai virsikirjalla kuuden solmun vauhtia. Isokokoisessa peräsimessä on riittävästi voimaa jopa purjehdittaessa laitamyötäisessä olosuhteissa, joissa vesi lentää sarjan yli ja kevyissä tuulissa halssin vaihto onnistuu pelkästään siirtämällä miehistön paino leen puolelle ja kääntämällä peräsintä. 

    Riittää, kun näen veden pinnan väreilevän, niin tiedän, että Haven alkaa kulkea. Ja kun on vauhtiin päästy, veneen massa auttaa sen yli tyynien kohtien.

    Havenin rajallinen märkäpinta edesauttaa heikoissa tuulissa purjehtimista, mutta kovemmissa tuulissa vene vasta pääsee oikeuksiinsa. Olen usein kryssinyt 20 solmun tuulessa ilman reiviä, jolloin Havenin nopeus ja nousukulma on ollut verrattavissa 30+ jalan kokoisiin veneisiin. Keulan täyteläiset linjat estävät runkoa sukeltamasta isoihin aaltoihin ja korkeat sarjat keulakannella pitävät purjehtijat kuivempina kuin muilla vastaavankokoisilla veneillä purjehdittaessa..

    Korkea 35 % kölipainosuhde suhteellisen leveässä rungossa tekee ihmeitä kovemmissa keleissä ja pieni fokka pitää yllä hyvää kryssikulmaa ja vauhtia silloinkin kun isopurjetta on löysättävä puuskissa. Ja jos vahingossa ison skuutin kanssa on töpeksitty niin, että sivukansi on jo vedessä, siihen kallistuminen sitten pysähtyykin"


    Epilogi

    Projektin kesti syksystä v.2021, jolloin Havenin runko siirtyi Valkosta Lohjansaareen, aina kesään v. 2024. Työtunteja kertyi noin 1700, missä on mukana myös rakentamispaikkojen tekoon tarvittu aika.

    Veneen runko, puutavara ja lyijyköli, helat, riki, purjeet ja kaikki rakennustarvikkeet maksoivat yhteensä 8.300 euroa. Suurin yksittäinen kustannus oli kölin valu, joka maksoi 3.000 euroa. Matkoihin rakennuspaikan ja kodin välillä kului auton polttoainekustannuksina 1.100 euroa ja rakennuspaikan/mökin sähkölasku rakennusajalta     oli 800 euroa. Näin laskien suoranaiset veneeseen "uponneet" kustannukset, pois lukien työn hinta olivat 10.200 euroa.


    Lisäksi projektikustannuksia koitui tarvittavan konekannan hankkimisesta 4.000 euroa ja rakennuspaikan ja konetallin rakentamisesta 1.600 euroa. Nämä 5.600 euroa tosin koituvat jatkossa hyödyksi kaikenlaisessa mökin ylläpidossa ja puutöiden rakentelussa.

    Jos noudattaisi kaupallisen veneenrakennuksen "nyrkkisääntöä" jonka mukaan työkustannukset ovat n. 50 % veneen kokonaiskustannuksista, puhuttaisiin veneen arvona/hintana n.20.000 eurosta. Kun samaan kaavaan perustuen laskee meikäläisen teoreettisen työtunnin hinnan, päädytään 6 euroon. Taitaisi leipä meikäläisen työn tuottavuudella jäädä aika ohueksi.

    Toisinpäin laskien, jos tuntihintana käytetään telakoiden keskimäärin velottamaa 30 euroa/tunti, tulisi työn osuudeksi 51.000 euroa! Ja vielä niinpäin, että 30 euron tuntihinnalla ammattilaiselta olisi kulunut rakentamiseen 10.000/30 = 333 tuntia, eli vajaat 20 % itse käyttämästäni 1700 tunnista. Ei meikäläisen pesti veneenrakennus-hommissa telakalla kauaa kestäisi.

    Tämä kaikki on toki teoreettista pohdiskelua, tärkeintä on ollut projektin tuottama mielihyvä ja työssä oppiminen, eivät taloudelliset arvot.

    Yksi isompi korjaamista vaativa kohta paljastui kesän aikana. Veneen keinuttua poijussa muutaman viikon alkoi nostokölin ylös-alas liike tulla vähitellen tahmeammaksi, kunnes köliä ei enää ilman voimakonsteja saanut painettua ala-asentoon. Oliko kölivaneriin päässyt epoksipinnasta huolimatta vettä vai oliko tamminen kölipuu turvonnut niin, että nostokölin aukko oli tullut kapeammaksi?

    Loppukesästä kölin sai ala-asentoon vain irrottamalla kölilaatikon ylemmän kannen ja paukuttelemalla kölin päältä laudankappaleella ja moskalla kölin alas. Sitten ennen vesiltänostoa köli piti saada taas ylös, ja tähän tarvittiinkin kaksi kahden tonnin hydrauli-pullonostinta , joilla laudankappaleen avulla nostettiin kölin nostoköydestä köli pikkuhiljaa sisälle kölilaatikkoon. 


    Nostoköli nousee hydraulivoimalla
    Centerboard had stuck, because oak keel had swollen 
    while Haven was several weeks in mooring.
    It had to be lifted inside the trunk with the help 
    of two hydraulic bottle jacks

    Kun vene oli taas turvallisesti rakennusteltassa ja nostettu pukeille niin korkealle, että köli mahtui hakkaamalla tulemaan kokonaan ala-asentoon, paljastuivat kölin molemmilla sivuilla keskikohdalla hankautumajäljet.

    Nostoköliä on ahdistanut
    Sings of swollen wood keel

    Irroitin nostokölin tutkiakseni tarkemmin ongelmaa. Syylliseksi paljastui turvonnut kölipuu. Nostokölin aukon molemmissa päissä leveysmitta oli ennallaan, mutta keskikohdasta aukko oli kaventunut joitakin millimetrejä puun turpoamisen takia. Joka tapauksessa tarpeeksi aiheuttaakseen nostokölin kiinni juuttumisen. 

    Kyseessä oli siis ilmeinen suunnitteluvirhe. Suunnittelijan puolustukseksi on todettava, että Haven 12.5 oli suunniteltu nimenomaan trailerikuljetusta varten, eli venettä ei ehkä oltu ajateltu pidettävän piempiä jaksoja poijussa. Purjehduksen jälkeen trailerille nostettuna ei kölipuu koskaan ehtisi turvota aiheuttamaan kölin juuttumista. Vanerisessa kölilaatikossa tällaista ongelmaa ei ollut havaittavissa.

    Kun keskustelin tapauksesta Facebookin  Haven 12.5 - ryhmässä, osoittautui, että useammallakin purjehtijalla oli esiintynyt sama ongelma silloin, kun veneet olivat olleet pitempiä aikoja poijussa.

    Kölipuun aukkoa piti siis avartaa. Kokeilujen jälkeen parhaimmaksi metodiksi osoittautui sähkö -puukkosahan nopea liikuttelu alakautta 45 asteen kulmassa pitkin kölipuun aukon reunoja, jolloin sahan hampaat jokseenkin ahnaasti söivät aukkoa avarammaksi. Tämä toimi huomattavasti tehokkaammin kuin käsikäyttöinen raspi. Avarsin aukkoa molemmilta puolilta yhteensä noin 5 mm verran. Varmuuden vuoksi hioin myös nostokölistä  epoksikerrosta ohuemmaksi lasikuitukankaan päältä, kuitenkaan lasikuitukangasta paljastamatta. 

    Kölipuun aukon reunat hioin puukkosahakäsittelyn jälkeen tasaiseksi yläkautta pitkään lautaan kiinnittämälläni 80 grit hiomanauhalla. Tätä varten piti Sikafleksillä tiivistetty kölilaatikon kansi poistaa. Sikalfex istuikin tosi tiukassa kannen ja laatikon seinämävanerin välissä, ja ainoa keino irrottaa kansi oli sahata Sikaflex auki Feinillä. Takaisin laitettaessa tiivistänkin kannen butyylimassalla, jolloin uudelleen irrottaminen tarvittaessa on yksinkertaista.

    Asetin kokeeksi nostokölin paikalleen ja nyt se liikkui ylös-alas takertelematta. Köliä sivuittain liikuttelemalla havaitsin aukossa olevan myös tarvittavaa väljyyttä turpoamisen varalta, mutta ei liiaksi. Keväällä pitää sitten kölipuun aukko  maalata useampaan kertaan, ensin lyijymönjälla ja sitten Hempelin Underwater Primerillä ja lopuksi myrkkymaalilla myös sisäpuolelta. Samoin itse nostoköli saa pari kerrosta Hempelin 2-komponentti Light Primeriä hiotun kohdan päälle ennen myrkkymaalin maalaamista.




    .









    Kommentit

    Lähetä kommentti

    Tämän blogin suosituimmat tekstit

    Alku

    Kuva
    Sisällysluettelo     Klikkaamalla väliotsikkoa pääset siirtymään suoraan lukemaan kyseistä aihetta "Pulujen puucee" Purjeveneemme Vesterviking talvehtii Valkossa M-Yachts Oy:n puuvenehallissa. Olin jonkin aikaa katsellut hallin perällä ollutta puupurjeveneen runkoa, joka vaikutti hylätyltä ja oli ilmeisesti jo useampana vuonna toiminut lähinnä hallin pulujen puuceenä. Näytti siltä, että vene ei olisi ollut koskaan vedessä. Se oli rakennettu runkovalmiiksi, mutta sitten työ oli jostakin syystä jäänyt kesken. Selvästi runko oli ammattimiehen tekemä ja erityisesti minua viehättivät sen kauniit linjat. Hallin seinustalta löytyivät myös veneeseen kuuluvat puuvalmiit nostoköli, peräsinlevy ja mahonkivanerinen keskilaipio. Haven 12.5 runko löytyi puuvenehallin perältä Bare hull of Haven 12.5 had been left neglegted  for some 20 years at the back of a  boat hall Niinpä kysyin syksyllä 2020 telakan John Stenbergiltä, mikä kyseisen rungon tausta oli ja kenen vene  ...
    Lue lisää

    Osa 5

    Kuva
    Sisällysluettelo     Klikkaamalla väliotsikkoa pääset siirtymään suoraan lukemaan kyseistä aihetta Ydinasiaa Ei siis ollut estettä ryhtyä seuraavaan toimenpiteeseen, eli valmistelemaan maston tyvipään sisään tulevan puuytimen liimaamista. Tuon ytimen aihion olin jo aiemmin tehnyt, nyt sitä piti vielä muotoilla hieman, koska olin lyhentänyt mastoa puoli metriä sen lopulliseen pituuteen sen jälkeen, kun olin ydinpalan tehnyt. Ontto onkalo oli lyhentämisen jälkeen vähän kapeampi kuin ennen, koska mastohan tuossa kohdassa kapenee ylöspäin. Höyläsin ydinpalaa vähä vähältä ohuemmaksi kokeillen aina höyläysten välillä, kuinka pitkälle tuo 95 cm pituinen pala suostuisi maston sisään menemään. Mitään keinoa selvittää, mistä kohdasta milloinkin ydinpala ahdisti pituutensa matkalta ei ollut, mutta eipä ydinpalan ollut tarvekaan istua ilman millinkään rakoa onton osan sisälle. Paksu epoksimassa hoitaisi asian, kunhan sitä vain saataisiin riittävästi maston seinämän ja ydinpalan väl...
    Lue lisää